Nykyisen perheterapian ideologisista kerrostumista

Artikkeli on toinen osa artikkelikokonaisuudesta, joka käsittelee perheterapian aate- ja tiedehistoriaa pelaamisen ja vapauden näkökulmista. Nyt esillä oleva jälkimmäinen osa pyrkii tulkitsemaan perheterapiassa tapahtunutta kielellistä käännettä osittain toisin kuin yleensä on ollut tapana tehdä. Liitämme tapahtuneen paradigmaattisen muutoksen Isaiah Berlinin käsitykseen kahdesta periaatteellisesti sovittamattomasta vapauden käsitteestä, jotka ovat hallinneet eurooppalaista poliittista filosofiaa. Ne ovat positiivinen ja negatiivinen tulkinta vapaudesta. Käytämme esimerkkinä reflektiivistä perheterapiaa ja avoimen dialogin hoitofilosofiaa, joissa positiivinen vapauden tulkinta tulee kauniisti näkyviin. Siinä missä reflektiivisen terapian käytäntöjä voidaan tulkita joko interventiivisesti tai noninterventiivisesti, avoimen dialogille tyypillistä ajattelua voi tulkita vain toisella tavalla: ilmaisuna noninterventiivisyydestä ja positiivisesta vapaudesta. Lisäksi viittaamme kahteen tuoreeseen psykoterapiatutkimukseen; Tomi Bergströmin väitöskirjaan avoimen dialogin tuloksellisuudesta psykoosien hoidossa, ja Åsa Slotten väitöskirjaan traditionaalisemman anoreksian hoidon vaikutuksista. Vaikuttaa alustavasti siltä, että erilainen hoitofilosofia ja erilainen lääketieteellinen peruskatsomus johtaa myös erilaisiin sairauden ja hoidon narratiiveihin. Ts. erilaisia hoitofilosofioita olisi syytä tarkastella paitsi vaikuttavuuden, myös niiden synnyttämien narratiivien kautta. Lopuksi väitämme, että perheterapian ytimessä on repeämä tai monitulkintaisuus, jota ei voi korjata. Siihen sisältyy erilaisia ja peruuttamattomasti yhteen sovittamattomia aineksia, jotka yhdessä ja ristiriitaisina synnyttävät kuvan siitä, mitä perheterapia on. Käsitys perheterapiasta kokonaisuutena voi syntyä vain, jos otamme nämä erilaiset ja ristiriitaisetkin ainekset huomioon.