Valta, uusi yliopistopolitiikka ja yliopistotyö Suomessa: Managerialistinen hallintapolitiikka yliopistolaisten kokemana

Abstract
Yliopistot ovat muuttumassa perusteellisesti. Kun talous pohjautuu entistä vahvemmin tietoon ja osaamiseen, yliopistojen merkitys kasvaa. Tietotaloudessa yliopistoista halutaan hyötyä tehokkaammin ja niiltä edellytetään tuloksia, mikä näkyy uudessa yliopistopolitiikassa sekä yliopistojen hallinnossa, ohjauksessa ja valtasuhteissa. Yliopistoja johdetaan liikkeenjohdosta omaksuttujen managerialististen oppien ja jatkuvan arvioinnin politiikan mukaisesti. Miten yliopistoväki suhtautuu näihin yliopistopolitiikan viimeaikaisiin muutoksiin? Entä miten yliopistotyöntekijät kokevat managerialistisen hallintatavan vaikuttavan yliopistojen autonomiaan, akateemiseen vapauteen ja jokapäiväiseen työhön? Vaikuttavatko jatkuva arviointi ja lisääntyvä kontrolli yliopistotyön ehtoihin ja mielekkyyteen? Valta, uusi yliopistopolitiikka ja yliopistotyö Suomessa -teoksessa vastataan näihin kysymyksiin. Teoksessa tarkastellaan laajan kyselytutkimuksen tulosten pohjalta yliopiston eri työntekijäryhmien kokemuksia ja näkemyksiä tämän päivän yliopistosta. Tulokset kertovat vallankäytön etääntymisestä, luottamuspulasta, uskottavuuskriisistä, markkinariippuvuudesta sekä ristiriitaisiksi koetuista reformeista – mutta myös akateemisen työn kokemisesta merkitykselliseksi. Teos on suunnattu alan tutkijoille, yliopistotyöntekijöille, päätöksentekijöille ja kaikille yliopistopolitiikasta kiinnostuneille.
Main Authors
Format
Books Book
Published
2012
Series
Subjects
ISBN
978-952-7411-31-5
Publisher
Suomen kasvatustieteellinen seura
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-7411-31-5Käytä tätä linkitykseen.
ISSN
2489-768X
Language
Finnish
Published in
Kasvatusalan tutkimuksia
Citation
  • Rinne, R, Jauhiainen,A, Simola, H, Lehto, R, Jauhiainen, A & Laiho, A (2012): Valta, uusi yliopistopolitiikka ja yliopistotyö Suomessa: Managerialistinen hallintapolitiikka yliopistolaisten kokemana. Kasvatusalan tutkimuksia 58. Suomen kasvatustieteellinen seura.
License
In CopyrightOpen Access

Share