Modernit parantoladiskurssit : tuberkuloosipotilaiden hoito ja seuranta Paimion parantolan vuosikertomuksissa 1933–1939

Tämä tutkielma käsittelee tuberkuloosin hoitokäytäntöjä ja potilaiden seurantaa arkkitehtitoimisto Alvar Aallon suunnittelemassa Paimion tuberkuloosiparantolassa vuosina 1933–1939. Tutkielman lähtökohtana on ollut selvittää, miten potilaiden hoito ja seuranta käytännössä toteutettiin parantolan alkuvuosina, sekä yhdistää tätä näkökulmaa parantolarakentamisen historiaan ja Paimion parantolan suunnitteluperiaatteisiin. Parantolat olivat 1900-luvun alkupuoliskon kansanterveydellinen reaktio tuberkuloosiepidemiaan, jonka lääketieteellinen ymmärrys kehittyi ajanjaksolla harppauksin. Hoidoltaan ja arkkitehtuurifilosofialtaan Paimion parantola liittyy kiinteästi tähän kehityskulkuun. Tutkielman pääasiallisena lähteenä toimivat Paimion parantolan vuosikertomukset ja aikalaiskirjallisuus. Vuosikertomuksiin on koottu potilaista tilastollista tietoa, jota hyödyntäen pystytään todistamaan tiettyjen kirjallisuudesta esiin nousevien ilmiöiden olemassaolo. Tilastollisen tiedon perusteella voidaan selkeästi osoittaa, millaisia potilaita parantolassa on hoidettu, millaisia hoitokeinoja on hyödynnetty ja miten hoidon tuloksia on seurattu. Tilastoanalyysin lisäksi aineistoa tutkitaan diskurssianalyyttisellä menetelmällä sekä hyödynnetään laajasti parantoloita koskevaa tutkimusta, aikalaiskirjallisuutta ja visuaalista aineistoa. Näiden avulla muodostetaan kokonaiskuva tuberkuloosin hoitokäytännöistä Paimion parantolassa tutkimusajankohtana. Paimion parantolassa 1930-luvulla tarjottu hoito edustaa aikakautensa tyypillistä ”hygieenisdieetillistä” parantolahoitoa, joka koostui levon, ravinnon ja hoidollisten aktiviteettien tasapainosta. Myös kirurgisia hoitoja toteutettiin, mutta näiden rooli ajanjaksolla oli vähäinen, joskin kasvava. Lisäksi hoidossa omaleimaista oli sääntöjen ja rutiinien korostettu merkitys.