Taiteilijanäkökulma epäeettiseksi tuomitun taiteen taidekritiikkiin : miten Teemu Mäki perustelee ’kissantappovideon’ arvoa?
Abstract
Kandidaatintutkielmani tarkastelee Teemu Mäen vuonna 2005 julkaisemaa esseetä ’’Kissa’’, jossa hän esittää perusteluja teoksensa Sex and Death (1988) puolesta. Teostaan varten Mäki hankki kissan epärehellisin keinoin, tappoi sen kirveellä ja masturboi kuolleen kissan päälle. Mäki päivitti teostaan useasti ja se tunnetaan viimeisimmän päivitysten nimellä My Way, a Work in Progress (1995). Teos aiheutti valtavan kohun, jonka myötä se sai tunnetuimman nimensä, ’’kissantappovideo’’. Teos sekä taiteilija tuomittiin epäeettiseksi. Jokainen teoksen versioista on sisältänyt 6 sekuntia kissantappoa, viimeisimmässä puolitoistatuntisessa versiossa myös kissamateriaalia ennen kissan kuolemaa.
Tutkielmani tarkoituksena on havainnoida Mäen ajatuksia teoksestaan jakaen keskeisimmät kissantappoa oikeuttavat perustelut teemoihin ja tarkastella niitä vertailevasti taiteen kritiikkiä ja arvoa käsittelevän taiteenfilosofisen teoriakäsitteistön rinnalla. Pyrin ymmärtämään kissantappokohtauksen merkityksellisyyttä teoksen kokonaisuudessa ja havaitsemaan, millaista taiteellista tai moraalista arvoa Mäki antaa teokselleen.
Selviää, että kissantappo on keskeinen väline yleisöjen moraalisen ymmärryksen ja ajattelun syventämisessä. Teoksen on tarkoitus korostaa katsojan omia moraalittomia toimintatapoja, joka lopulta ohjaisi katsojaa reflektioon valitsemistaan moraalikäsityksistä. Tässä kissantappokohtaus on merkityksellinen välittämään teoksen ominaisuuksia sekä moraalikäsitysten kyseenalaistajana että niistä muistuttavana. Näin teos saa episteemistä, yleisön tietoa ja ymmärrystä lisäävää arvoa. Ilman moraalitonta ominaisuuttaan teos menettäisi myös suuren osan sivistävistä ominaisuuksistaan.
Main Author
Format
Theses
Bachelor thesis
Published
2024
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202406034186Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish