Harkintavalta lapsiperheille tehtävässä palvelutarpeen arvioinnissa sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta

Tutkielmani tarkoituksena on haastatteluin selvittää sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä ja kokemuksia harkintavallasta lapsiperheille tehtävässä palvelutarpeen arvioinnissa. Palvelutarpeen arviointi nähdään koskettavan Suomessa kymmeniätuhansia lapsia ja perheitä (Lahtinen & Pynnönen 2020, 72). Palvelutarpeen arviointi on osa sosiaalihuoltoa ja viranomaistoimintaa. Viranomaisen toimintaan liittyy vahvasti julkinen valta ja oikeus käyttää tätä julkista valtaa, samalla kun se on sidoksissa niin poliittisiin reunaehtoihin kuin sääntöihin. (Evans 2013, 739; Korte 2020, 16, 18.) Viranomaiselle uskotulla vallalla voidaan Korteen (2020, 20) mukaan tarkoittaa esimerkiksi harkintavaltaa. Harkintavallan voidaan määritellä tarkoittavan liikkumavaraa, mikä viranomaisella on päätöksenteossa. Harkintavalta mahdollistaa erilaisten tekijöiden huomioonottamisen ja näin ollen sen voidaan ajatella antavan mahdollisuuden erilaisten arvioiden tekemiseen. (Kriz & Skivenes 2014, 71; Närhi ym. 2014, 228; Korte 2020, 20; Lamponen 2022, 39.) Tutkielman aineisto koostuu seitsemästä sosiaalityöntekijän haastattelusta ja aineisto on kerätty teemahaastatteluin. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on harkintavalta. Aineisto on analysoitu sisällönanalyysimenetelmällä, jossa harkintavalta on jaettu kolmeen ulottuvuuteen. Harkintavallan kolme ulottuvuutta Närheä ym. (2014, 230–231) sekä Tayloria & Kellyä (2006, 631, 639) mukaillen ovat säännöt, arvot ja työtehtäviin liittyvä harkintavalta. Tulkintani mukaan nämä ulottuvuudet kietoutuvat vahvasti toisiinsa ja eri ulottuvuuksien kautta harkintavallan tarkastelu toi siitä esille erilaisia puolia. Tutkielmani perusteella harkintavalta ja palvelutarpeen arvioinnin prosessi kytkeytyvät vahvasti toisiinsa. Sosiaalityöntekijöillä on halu tehdä palvelutarpeen arviointi laadukkaasti ja harkintavallan nähdään olevan laadukkuuden yksi merkittävimmistä mahdollistajista. Harkintavallalle on olemassa erilaisia mahdollistajia sekä esteitä sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta. Erityisesti näiden esteiden näen vaikuttavan siihen, että palvelutarpeen arviointia ei ole aina mahdollista toteuttaa laadukkaasti tahtotilasta huolimatta. Sosiaalityöntekijät tunnistavat käyttävänsä harkintavaltaa ja sen mukanaan tuoman vastuun. Palvelutarpeen arvioinnin prosessin koetusta vaativuudesta ja haasteista huolimatta sosiaalityöntekijät kokivat palvelutarpeen arviointien tekemisen miellyttävänä ja toivovat sille enemmän arvostusta.