Jääharjoittelun viikoittainen, päivittäinen ja pelipaikkakohtainen kuormittavuus kansainvälisen tason juniorijääkiekkoilijoilla
Tekijät
Päivämäärä
2024Tekijänoikeudet
© The Author(s)
Harjoituskuormituksen seuranta on käytännöllinen apuväline joukkuelajien päivittäisessä valmennuksessa. Jääkiekon jääharjoittelun kuormittavuutta koskeva tutkimustieto on vähäistä, minkä vuoksi kuormittavuuden kannalta keskeiset tekijät ovat epäselviä. Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli mitata jääharjoittelun päivittäistä, viikoittaista, sekä pelipaikkakohtaista ulkoista ja sisäistä kuormitusta kansainvälisen tason miespuolisilla juniorijääkiekkoilijoilla. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää ulkoisen ja sisäisen kuormituksen välistä yhteyttä.
Tutkittavat edustivat U18 (n = 29, joista 4 oli maalivahteja, 10 puolustajia, ja 15 hyökkääjiä) ja U17 (n = 29, joista 4 oli maalivahteja, 10 puolustajia, ja 15 hyökkääjiä) -maajoukkueita. Jääharjoittelun ulkoista kuormitusta mitattiin lähipaikannusjärjestelmän avulla kerättyjen kuormitusmuuttujien (kokonaismatka, kiihdytysten ja jarrutusten määrä, korkeaintensiteettisten kiih- dytysten ja jarrutusten määrä, sekä eri nopeusalueilla luisteltu matka), ja sisäistä kuormitusta sykeseurantajärjestelmällä mitattujen kuormitusmuuttujien (keskisyke, TRIMP, TRIMP/min, sekä eri sykealueilla vietetty suhteellinen aika) ja koetun kuormittavuuden (sRPE) avulla. Lisäksi tarkasteltiin koettua palautumista TQRS-palautumiskyselyn avulla, sekä hermolihasjärjestelmän väsymystä luistelusprinttimittausten avulla.
Puolustajille U17-joukkueessa kertyi enemmän luistelun kokonaismatkaa (p < 0,001), sekä luistelumatkaa kolmella hitaimmalla nopeusalueella, ja hyökkääjille enemmän matkaa toiseksi kor- keimmalla (p < 0,01) ja korkeimmalla (p < 0,001) nopeusalueella. Vastaavasti U18-joukkueella hyökkääjille kertyi enemmän jarrutuksia (p < 0,05) ja matkaa kahdella nopeimmalla nopeus- alueella (p < 0,001), kun taas puolustajille kertyi enemmän matkaa hitaimmalla (p < 0,05) ja toiseksi hitaimmalla (p < 0,01) nopeusalueella. Kummallakaan joukkueella ei ollut eroja sisäisessä kuormituksessa. Luistelumatka (r = 0,41; p < 0,05) ja kiihdytykset (r = 0,42; p < 0,05) olivat yhteydessä keskisykkeen kanssa, jonka lisäksi luistelumatka korreloi TRIMP:n kanssa sekä yksittäisen harjoituksen tasolla (r = 0,41; p < 0,05) että viikkotasolla (r = 0,43; p < 0,05) U17-joukkueella. U18-joukkueella havaittiin yhteys luistelumatkan ja 60–70 % HRmax sykealu- een (r = -0,42; p < 0,05), sekä luistelumatkan ja sykealue 80–90 % HRmax sykealueen välillä kohtalainen yhteys (r = 0,42; p < 0,05). Tässä opinnäytetyössä tehdyt havainnot osoittavat sen, että jääharjoittelun kuormittavuudessa on pelipaikkakohtaisia eroja, mitkä tulisi ottaa huomioon harjoittelun suunnittelussa. Ulkoisen kuormituksen muuttujista luistelun kokonaismatka vaikuttaisi olevan sellainen tekijä, jota säätelemällä pystytään vaikuttamaan jääharjoittelun kuormittavuuteen. Lisäksi oli viitteitä siitä, että jarrutusten ja korkeaintensiteettisen luistelun määrällä on yhteys sisäiseen kuormitukseen. Tulokset ovat suuntaa antavia, ja niitä voidaan hyödyntää käytännön valmennuksessa jääharjoittelun kuormittavuuden ohjelmoinnissa.
...
Training load monitoring is practical tool for coaching in team sports. There is paucity in pre- vious literature regarding on-ice training in ice hockey. Consequently, essential factors affecting on-ice training load remain unclear. Objective of this thesis was to monitor weekly, daily, and positional on-ice training load in international level junior ice hockey players. Additionally, aim was to investigate relationship between external and internal training load.
Participants represented U18 (n = 29, 4 goalkeepers, 10 defensemen, and 15 forwards) and U17 (n = 29, 4 goalkeepers, 10 defensemen, and 15 forwards) Finnish junior national teams. On-ice external training load was monitored with local positioning system -derived variables (total distance, number of total accelerations and decelerations and high-intensity accelerations and decelerations, and skating distance in different speed zones), and internal on-ice training load with heart rate (HR) -derived variables (average HR, TRIMP, TRIMP/min, and time spent in different HR zones), and sRPE. Additionally, perceived recovery was monitored with TQRS questionnaire, and neuromuscular fatigue with skating sprint measurements.
When compared to forwards, U17 defensemen accumulated more total distance (p < 0,001) and distance in slowest three speed zones. Conversely, forwards skated more in second highest (p < 0,01) and highest (p < 0,001) speed zones. U18 forwards accumulated more decelerations (p < 0,05) and distance in two of the highest speed zones (p < 0,001), whereas defensemen covered more distance in slowest (p < 0,05) and second slowest (p < 0,01) speed zones. No positional differences were found in internal training load. Relationship between total distance and aver- age HR (r = 0,41; p < 0,05), and between accelerations and average HR (r = 0,42; p < 0,05) was found with U17 team, in addition to relationship between TRIMP and total distance in both sessional (r = 0,41; p < 0,05) and weekly levels (r = 0,43; p < 0,05). U18 team demonstrated relationship between total distance and relative time spent in HR zone 2 (60–70 % HRmax) (r = -0,42; p < 0,05), and moderate relationship between relative time spent in HR zone 4 (80–90 % HRmax) (r = 0,42; p < 0,05). Findings in this thesis demonstrated that there are differences in on-ice training load between forwards and defensemen, which should be noticed in training design and implementation. Total skating distance seems to be a factor that affects internal training load, and which could be adjusted to moderate on-ice training load in ice hockey. More- over, there was indications that amount of decelerations and high-intensity skating are factors that affect on internal training load. Findings form this thesis can be considered as guiding, and to be further used in on-ice training load programming and practical ice hockey coaching.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Sisäisen ja ulkoisen fyysisen kuormituksen yhteydet jääkiekon peleissä
Rantanen, Antti (2020)Johdanto. Kuormitus on elimistöön kohdistuva stressitekijä, joka saa aikaan muutoksia sen toiminnassa. Kuormitus voidaan jakaa teoreettisesti ulkoiseen ja sisäiseen kuormitukseen. Ulkoinen kuormitus tarkoittaa ulkoisesti ... -
Erilaisten jääharjoitteiden kuormittavuus kansainvälisen tason juniorijääkiekkoilijoilla
Rintamäki, Pauli (2024)Jääharjoittelun kuormittavuuteen vaikuttavien tekijöiden selvittäminen mahdollistaa paremman ymmärryksen erilaisten harjoitteiden ja harjoituskokonaisuuksien kuormittavuudesta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa ... -
Korkeakouluopiskelijoiden opiskeluun liittyvien myönteisten ja kielteisten tunteiden sekä sisäisen ja ulkoisen motivaation päivittäinen dynamiikka
Mäkinen, Maria (2010)Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia ensimmäisen vuoden korkeakouluopiskelijoiden sisäisen ja ulkoisen motivaation sekä myönteisten ja kielteisten opiskeluun liittyvien tunteiden dynamiikkaa päivittäisellä tasolla. ... -
Sisäisen ja ulkoisen motivaation yhteys suorituskykyyn ja urheilumenestykseen
Tammilehto, Simo (2023)Tutkielman tavoitteena oli selvittää sisäisen ja ulkoisen motivaation yhteyttä suorituskykyyn ja urheilumenestykseen. Aiheen valinta on perusteltu siten, että motivaatiosta on runsaasti teoriaa ja tutkimuksia esimerkiksi ... -
Työ digitalisaation varjossa? : sisällönanalyysi digitalisaation ja työn psykososiaalisen kuormituksen käsittelystä politiikassa
Mikkilä, Tuomo (2023)Työ on keskeinen osa ihmisen elämää. Työn merkitys ja työtehtävät ovat aikojen saatossa muuttuneet. Muutosten taustalla on niin laajoja makrotason muutostrendejä kuin mikrotason kehityskulkuja. Muutospaine on osaltaan ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.