Mistä ei voi puhua, siitä on annettava kärsimyksen puhua : Adornon negatiivinen dialektiikka valistuksen valistajana myöhäiskapitalismissa

Tutkielman tavoitteena on arvioida dialektisen filosofian ajankohtaisuutta 2020-luvulla, jolloin se usein ohitetaan modernin tieteellisen rationaalisuuden syrjäyttämänä historiallisena jäänteenä. Tutkimusongelmaa selvitetään Theodor Adornon negatiivisen dialektiikan välityksellä, koska hän korosti dialektiikan olevan ainoa uskottava keino ratkaista oman aikansa filosofisia ja yhteiskunnallisia ongelmia. Adornon yhteiskunnallisen painotuksen vuoksi kuvailen ensin niitä historiallisia olosuhteita ja ongelmia, jotka asettavat hänen mielestään tarpeen vallitsevasta välineellisestä järjestä poikkeavalle kriittiselle rationaalisuudelle. Erityisen tärkeä aspekti Adornon kritiikissä on tulkinta, jonka mukaan vallitseva teknillis-tieteellis-taloudellinen rationaalisuus merkitsee puutteellisesti reflektoitua pyrkimystä hallita kaikkea luontoa. Pyrkimys täydelliseen alistamiseen epäonnistuu omilla kriteereillään, koska lopputuloksena on myös inhimillisen luonnon alistaminen totaaliselle hallintakoneistolle, mikä kumoaa valistuneen autonomian ihanteen. Kyseinen taipumus ilmenee erityisesti tavassa asettaa kaikki ilmiöt formalisoitujen käsitteiden alaiseksi ja muodostaa näistä formaaleista yhteyksistä suljettu systeemi. Negatiivinen dialektiikka puolestaan ammentaa sisältönsä siitä huomiosta, että käsite ei voi koskaan olla identtinen sen ei-käsitteellisen sisällön kanssa, josta käsite on riippuvainen. Kumoamattoman ristiriidan korostaminen merkitsee irtiottoa Hegelin positiivisesta dialektiikasta, koska materialismia puolustava Adorno vaatii, ettei maailman ilmiöitä saa koskaan samaistaa niiden subjektiivisiin jäsennyksiin ja määreisiin. Avainasemaan nousee ajattelun mimeettinen momentti, jossa antaudutaan objekteille ruumiillisen kokemuksen välityksellä. Se on kuitenkin vain yksipuolinen momentti, joka täytyy tuoda yhteen käsitteellisen reflektion kanssa, jotta molemmat voivat vastavuoroisesti tukea ja kumota toisiaan. Tätä jännitteistä välittyneisyyttä Adorno kutsuu nimellä geistige Erfahrung eli henkinen kokemus. Negatiivisen dialektiikan positiivisen ulottuvuuden hahmottelusta huolimatta Adorno on sitä mieltä, että totaalisen yhteiskunnan alaisena ei ole mahdollista edes kuvitella vapaata ja autonomista ihmisyyttä, jonka toteutuminen vaatisi radikaalia poliittista muutosta. Siksi suhteutan tutkielman loppupuolella Adornon filosofiaa marxilaisuuteen keskittyen erityisesti teorian ja toiminnan väliseen suhteeseen. Vaikka monet tämän päivän yhteiskunnalliset ilmiöt tekevät negatiivisesta dialektiikasta ajankohtaisempaa kuin Adornon elinaikana, hänen filosofiansa ei suostu lupaamaan positiivista ratkaisua vaikeaan tilanteeseen. Viime kädessä tarvittavan muutoksen ehtona on kyky reflektoida kriittisesti kaikkea olemassa olevaa ilman kompromisseja, jotta aktuaalisista tosiasioista voi paljastua niihin piiloutuneet mahdollisuudet toisin olemiseen. Johtopäätökseni on, että sitoutuessaan tähän negatiivinen dialektiikka osoittautuu myöhäismarxilaiseksi valistusfilosofiaksi, joka kykenee vastaamaan ainutlaatuisen osuvasti tämän päivän tärkeimpiin poliittisiin ja käsitteellisiin ongelmiin.