Selkäkivun yleisyys ja yhteys suorituskykyyn yliolanlajeissa
Tekijät
Päivämäärä
2024Selkäkipu, erityisesti alaselkäkipu, on yleinen terveysongelma sekä normaaliväestössä että urheilijoilla. On todettu, että fyysisen aktiivisuuden määrän ollessa suurta, riski altistua selkäkivulle suurenee. Yliolanlajeille tyypilliset selkärangan hyperekstensiot ja kiertoliikkeet kuormittavat tuki- ja liikuntaelimistöä, joka voi johtaa selkäkipujen tai vammojen kehittymiseen. Tämän takia oletetaan, että urheilijat, jotka harjoittavat toistuvasti yliolan liikkeitä, kokevat enemmän selkärangan rasitusta ja siten mahdollisesti enemmän selkäkipuja verrattuna muihin urheilijoihin. Kaikki yliolanlajit hyödyntävät kinemaattista ketjua siirtääkseen voimaa alaraajoista lantion kautta keskivartaloon ja siitä ylävartaloon voiman maksimoimiseksi. Pienikin häiriö kuten kipu voi mahdollisesti vaikuttaa voimien kehittymiseen ja liikkeen mekaanisiin ajoituksiin vaikuttaen liikkeen lopputulokseen yliolanlajeissa. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää selkäkipujen yleisyyttä sekä onko selkäkivulla vaikutusta suorituskykyyn yliolanlajeissa. Aiheita tarkasteltiin tarkemmin myös suomalaisessa keihäänheitossa.
Kandidaatintutkielma suoritettiin osana Jyväskylän yliopiston ja Huippu-urheilun instituutti KIHU:n ”keihäänheittäjien terveys ja suorituskyky” -poikkileikkaustutkimusta. Tutkittavat olivat aikuisten ja nuorten maajoukkueen sekä kansallisella tasolla kilpailevia keihäänheittäjiä. Terveyskyselyihin vastasi yhteensä 34 keihäänheittäjää. Kuntopallonheittotestiin osallistui yhteensä 30 keihäänheittäjää, 17 naista ja 13 miestä. Kuntopallon lähtönopeutta analysoitiin tutkan (Stalker AS5) avulla. Osallistujat suorittivat kolme maksimaalista heittoa, joista suurimman lähtönopeuden saavuttanutta käytettiin jatkoanalyyseissä (n = 30). Tutkan mittaamaa heiton lähtönopeutta verrattiin terveyskyselyistä saatuihin kiputietoihin.
Tutkielman päähavaintona huomattiin, että selkäkivut ovat yleisiä suomalaisilla keihäänheittäjillä (79,4 %), mutta selkäkivun ja pallonheiton suurimman lähtönopeuden välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä naisten (p= 0,450) eikä miesten (p= 0,529) osalta. Myöskään harjoitteluun vaikuttavalla kivulla ei löydetty tilastollisesti merkitsevää (p=0,392) vaikutusta pallonheiton suurimpaan lähtönopeuteen.
Tutkielman tulokset selkäkivun yleisyydestä olivat odotettuja aiemman tutkimustiedon valossa, mutta tutkielman tulokset kivun yhteydestä suorituskykyyn ovat osittain ristiriidassa aiemman tutkimustiedon kanssa. Tutkielmaan liittyy kuitenkin useita rajoituksia kuten tutkimuksen koeasetelma ja tutkimustiedon vähäisyys kivun vaikutuksesta suorituskykyyn urheilijoilla, jotka selittävät todennäköisesti tulosten ristiriitaisuutta. Urheilijoiden suhde kipuun ja sen normalisointi osana urheilua on varmasti yksi merkittävä tekijät kivun vaikutuksessa suorituskykyyn. Selkäkipu on kuitenkin yleistä ja vaikka tässä tutkielmassa ei havaittu kivun vaikuttavan keihäänheiton suorituskykyyn, pitkällä aikavälillä ja eri lajeissa kivun vaikutuksen yhteyttä suorituskykyyn ei vielä tunneta, joten lisää tutkimusta kivun vaikutuksesta suorituskykyyn urheilijoilla tarvitaan.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Urheilijan unen yhteys fyysiseen toiminta- ja suorituskykyyn
Donner, Janina (2022)Urheilijan unella on yhteys toiminta- ja suorituskykyyn. Kandidaatintyö tutkii unen vaikutuksia palautumiseen, urheiluvammoihin sekä sairastumiseen, jotka ovat rajoittavia tekijöitä fyysisen suoritus- ja toimintakyvyn ... -
Sisäisen ja ulkoisen motivaation yhteys suorituskykyyn ja urheilumenestykseen
Tammilehto, Simo (2023)Tutkielman tavoitteena oli selvittää sisäisen ja ulkoisen motivaation yhteyttä suorituskykyyn ja urheilumenestykseen. Aiheen valinta on perusteltu siten, että motivaatiosta on runsaasti teoriaa ja tutkimuksia esimerkiksi ... -
Predicting ACL Injury Using Machine Learning on Data From an Extensive Screening Test Battery of 880 Female Elite Athletes
Jauhiainen, Susanne; Kauppi, Jukka-Pekka; Krosshaug, Tron; Bahr, Roald; Bartsch, Julia; Äyrämö, Sami (SAGE Publications, 2022)Background: Injury risk prediction is an emerging field in which more research is needed to recognize the best practices for accurate injury risk assessment. Important issues related to predictive machine learning need to ... -
Alhaisen energiansaannin yhteys rasitusmurtumiin naisyleisurheilijoilla
Puhakka, Alina (2024)Rasitusmurtumat ovat luuhun syntyneitä, kuormituksen aiheuttamia rasitusvammoja. Rasitus synnyttää luuhun mikrovaurioita, joita keho korjaa normaalisti itse. Jos keho ei kerkeä korjaamaan mikrovaurioita, voi tällöin syntyä ... -
Kehonkoostumuksen yhteys ponnistusvoimaan ja nopeuteen naispalloilijoilla
Vainionperä, Jemina (2024)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia kehonkoostumuksen yhteyttä ponnistusvoimaan ja juoksunopeuteen neljän eri palloilulajin naisurheilijoilla. Lisäksi tutkittiin lajien välisiä eroja kehonkoostumuksessa, ponnistusvoimassa ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.