Luokan kertaajien taidot ja taitojen kehitys luokilla 1-4
Abstract
Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella 1. luokan kerranneiden oppilaiden luku- ja laskutaitojen sekä oikeinkirjoituksen kehitystä sekä heidän saamaansa erityisopetusta luokilla 1-4. Tutkimuksessa tunnistettiin kaksi luokan kerranneiden oppilaiden ryhmää: samanikäiset kertaajat (n = 34) sekä samalla luokalla olleet kertaajat (oppilaat muita oppilaita vuoden vanhempia; n = 32). Näihin kertaajaryhmiin kuuluvien oppilaiden taitoja tarkasteltiin suhteessa samanikäisten kertaajien verrokkeihin (n = 34), jotka eivät kerranneet luokkaa, ja pääaineistoon, jonka muodostivat muut seuranta-aineiston oppilaat (n = 1 828). Lisäksi tarkasteltiin, olivatko samanikäiset kertaajat ja näiden verrokit saaneet seurannan aikana erityisopetusta. Ryhmien välisiä eroja taidoissa tarkasteltiin mittapisteittäin yksisuuntaisella varianssianalyysillä ja taitojen kehitystä ensimmäiseltä neljännelle mittapisteelle toistomittausten varianssianalyysillä. Erityisopetuksen saantia tarkasteltiin kuvailevien tietojen ja ristiintaulukoinnin avulla erikseen kunkin neljän seurantavuoden osalta. Seuranta-aikana samanikäisten kertaajien taitojen ero pysyi luku- ja laskusujuvuudessa samanlaisena suhteessa verrokeihin. Tämän kertaajaryhmän oikeinkirjoituksen taidot olivat hyvin heikkoja seurannan alussa, mutta ero muihin ryhmiin pieneni seurannan aikana. Samalla luokalla olleet kertaajat olivat seurannan alussa taidoissaan toista kertaajaryhmää ja näiden verrokkeja edellä lukusujuvuudessa, mutta ero hävisi seurannan aikana. Erityisopetuksen osalta havaittiin, että samanikäiset kertaajat eivät saaneet kertausvuonna yhtä todennäköisesti erityisopetusta kuin 2. luokalle siirretyt verrokit. Tutkimuksen tulokset eivät selkeästi puolla luokan kertaamisen hyödyllisyyttä keinona tukea oppilaan luku- ja laskutaitojen kehitystä, vaan pikemminkin tarvetta tukea taitoja pitkäkestoisesti.
Main Authors
Format
Articles
Research article
Published
2023
Series
Subjects
Publication in research information system
Publisher
Niilo Mäki Instituutti
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202402191928Use this for linking
Review status
Peer reviewed
ISSN
2342-9046
Language
Finnish
Published in
Oppimisen ja oppimisvaikeuksien erityislehti : NMI-bulletin
Citation
- Ruotsalainen, J., Torppa, M., Koponen, T., Siekkinen, M., Poikkeus, A.-M., & Lerkkanen, M.-K. (2023). Luokan kertaajien taidot ja taitojen kehitys luokilla 1-4. Oppimisen ja oppimisvaikeuksien erityislehti : NMI-bulletin, 33(4), 159-178.
Additional information about funding
Tutkimus on osa laajaa Alkuportaat-tutkimusta.
Copyright© Kirjoittajat & Niilo Mäki Instituutti, 2023