Toiseutettujen epäuskottaviksi väitetyt tarinat : lastensuojelun sijaishuollossa ilmennyt kaltoinkohtelu lehdistössä toisen maailmansodan jälkeen

Abstract
Tässä artikkelissa tarkastelen lastensuojelun sijaishuollossa tapahtuneesta kaltoinkohtelusta julkaistua lehdistökirjoittelua. Artikkelin aineiston muodostavat Kansalliskirjaston digitaaliarkistoon tallennetut lehtiartikkelit, joissa kirjoitettiin lastensuojelussa ilmenneestä kaltoinkohtelusta noin vuosina 1948–2020. Artikkelissa osoitan, että kaltoinkohtelutapauksia nousi julkisuuteen erityisesti 1950-luvulla. Ilmiötä ei kuitenkaan saatu kitkettyä, ja sijaishuollossa tapahtunutta kaltoinkohtelua on ilmennyt vielä 2000-luvullakin. Analysoin artikkelissa niitä reittejä, joita pitkin tapaukset ovat nousseet laajempaan tietoisuuteen sekä tarkastelen tekijöitä, jotka ovat mahdollisesti osaltaan tuottaneet ilmiön ympärillä vallinnutta hiljaisuutta. Kiinnitän huomiota myös siihen, missä määrin sijoitettuja lapsia ja heidän tarinaansa on toiseutettu ja marginalisoitu. Pohdin, miten toiseuttaminen osaltaan vaikutti kaltoinkohtelun ympärillä vallinneeseen hiljaisuuteen sekä sen pitkittyneeseen luonteeseen.

In this article, I examine the journalistic writings about abuse in child protection foster care. The sources used in the study consists of new-spaper articles stored in the digital archive of the National Library of Finland. All the articles examined reported on abuse in foster care from around 1948 to 2020. As the article shows, cases of abuse became particularly public in the 1950s. However, in the 21st century, abuse in institutional care continues to occur and has not been eradicated. In this article, I analyse the routes through which these cases have come to the attention of the public and examine the factors that may have contributed to the silence surrounding the phenomenon. I also draw attention to the extent to which children in-out-of-home care and their stories have been otherised and marginalised. I will consider how this othering contributed to the silence surrounding the abuse and its protracted nature.
Main Author
Format
Articles Research article
Published
2023
Series
Subjects
Publication in research information system
Publisher
Lähihistorian tutkimuksen seura
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202402141861Use this for linking
Review status
Peer reviewed
ISSN
2954-114X
DOI
https://doi.org/10.61559/lh.128675
Language
Finnish
Published in
Lähihistoria
Citation
  • Puranen-Impola, K. (2023). Toiseutettujen epäuskottaviksi väitetyt tarinat : lastensuojelun sijaishuollossa ilmennyt kaltoinkohtelu lehdistössä toisen maailmansodan jälkeen. Lähihistoria, 2(2), 72-108. https://doi.org/10.61559/lh.128675
License
CC BY-NC-ND 4.0Open Access
Funder(s)
Kone Foundation
Additional information about funding
Tämä artikkeli on osa Tampereen yliopistosta johdettua ja Koneen Säätiön rahoittamaa Torjutut, hiljaiset ja kuulluksi tulleet: Lasten kaltoinkohtelun kokemus sijaishuollossa ja sen julkituonnin esteet ja mahdollisuudet vv. 1950–2025 (Kuulluksi) -hanketta.
Copyright© 2023 kirjoittaja

Share