Arviointiuudistuksen alkutaipaleella : perusopetuksen päättöarviointitutkimuksen loppuraportti
Abstract
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa tutkimushankkeessa on tutkittu perusopetuksen päättöarviointiuudistuksen käyttöönottoa. Tutkimus oli osa opetus- ja kulttuuriministeriön vuosina 2020–2022 toteuttamaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laatua ja tasa-arvoa parantavaa Oikeus Oppia -kehittämisohjelmaa. Tutkimuksen toteutti Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen ja Helsingin yliopiston Kasvatustieteellisen tiedekunnan muodostama tutkimusryhmä. Tutkimushankkeeseen sisältyi kolme osa-aluetta: 1) opetustoimen johdon ja rehtoreiden näkökulma uudistukseen, 2) opettajien näkökulma uudistukseen sekä 3) perusopetuksen päättöarvosanojen muutokset. Tutkimus rajattiin viiteen oppiaineeseen: äidinkieli ja kirjallisuus, matematiikka, fysiikka, englanti ja historia. Tutkimushankkeen tulokset perustuvat opetustoimen johdolle, rehtoreille ja opettajille tehtyihin kyselyihin ja haastatteluihin sekä rekisteriaineistoon perusopetuksen päättöarvosanoista. Loppuraportissa on kuvattu, miten uudistusprosessi on kunnissa ja kouluissa edennyt, miten opetustoimen henkilöstö kokee uudistuksen, miten he tulkitsevat uusia arviointilinjauksia ja päättöarvioinnin kriteereitä sekä miten päättöarvosanat ovat muuttuneet uudistuksen jälkeen. Raportissa esitetään myös suosituksia siitä, miten arviointilinjauksia ja päättöarvioinnin kriteereitä tulisi kehittää jatkossa.
Main Authors
Format
Report
Published
2024
Series
Subjects
ISBN
978-952-263-723-9
Publication in research information system
Publisher
Opetus- ja kulttuuriministeriö
Original source
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-723-9
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202402121820Käytä tätä linkitykseen.
Review status
Non-peer reviewed
ISSN
1799-0343
Language
Finnish
Published in
Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja
Citation
- Pulkkinen, J., Hildén, R., Ketonen, L., Khawaja, A., Kotila, J., Mäkipää, T., Nissinen, K., Puhakka, E., Rantala, J., Rautopuro, J., Sulkunen, S., Söyrinki, S., & Tammelin-Laine, T. (2024). Arviointiuudistuksen alkutaipaleella : perusopetuksen päättöarviointitutkimuksen loppuraportti. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja, 2024:6. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-723-9
Additional information about funding
Päättöarviointiuudistuksen tutkimushanke (PARVI-hanke)
Copyright© Opetus- ja kulttuuriministeriö