Autenttisuuden paradoksi paljastetuissa hirsiseinissä : säilyttämisen ja vaalimisen esityksiä sisustuslehdissä vuosina 2017–2023
Abstract
Suomalaisissa hirsitaloissa rakennusten sisäseinät on ollut tapana verhota ja
tiivistää savella, ja paperin yleistyttyä pinkopahvilla ja tapetilla tai esimerkiksi
sanomalehtipaperilla. Nykyään monet kodinkorjaajat paljastavat kotiensa
hirsipintoja paperointien alta luodakseen autenttista vanhan talon tunnelmaa.
Paljastukseen sisältyy kuitenkin autenttisuuden paradoksi, sillä pintoja ei alun
perin suunniteltu esille jätettäväksi, ja irti revittyjen pintamateriaalien myötä
rakennus pikemminkin menettää aitoja historiallisia kerrostumiaan ja
materiaalista todistusvoimaansa. Artikkelimme analysoi hirsiseinien
paljastamiseen sisustuslehdissä liitettyjä autenttisuuden mielikuvia ja tarkastelee
niitä suhteessa restaurointiteoriassa vakiintuneisiin käsityksiin autenttisuudesta.
Kävimme läpi 97 kappaleen näytesarjan suomalaisia sisustuslehtiä vuosilta
2017–2023. Tarkastelimme ensinnäkin hirsiseinien esiintyvyyttä lehtien
kuvituksissa sekä tapaa, jolla paljastettuja hirsiseiniä käsiteltiin artikkelien
kuvissa ja teksteissä. Pohdimme erityisesti sitä, miten autenttisuuden paradoksi
ilmenee sisustuslehtien tavassa käsitellä paljastettuja hirsiseiniä ja millaisena
kodinkorjaamisen tai sisustamisen muotona hirsiseinien paljastaminen niissä
näyttäytyy. Laajemmin ottaen tutkimus tarkastelee myös akateemisen
restauroinnin teorian suhdetta kodinkorjaajien arkisiin käsityksiin
autenttisuudesta ja sitä luovista ja vaalivista toimenpiteistä. Hirsiseinien esiin
ottaminen on näennäisen marginaalinen ilmiö, mutta se muokkaa lukuisten
toisintojen kautta ihmisten käsityksiä historiallisista rakennuksista,
rakennustyypeistä ja niiden korjaamisesta.
Main Authors
Format
Articles
Journal article
Published
2023
Series
Subjects
Publisher
Historian ja etnologian laitoksen tutkijat ry, Jyväskylän yliopisto
Original source
URN:NBN:fi:jyu-202401291589
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202401291589Käytä tätä linkitykseen.
Review status
Peer reviewed
ISSN
1459-305X
Language
Finnish
Published in
J@rgonia
Citation
- Kalakoski, I. & Sirén, R. (2023). Autenttisuuden paradoksi paljastetuissa hirsiseinissä : säilyttämisen ja vaalimisen esityksiä sisustuslehdissä vuosina 2017–2023. J@rgonia.21(42), 203-224. http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202401291589
Copyright© Iida Kalakoski & Riina Sirén