Jarna Saarinen. Akillesjänteen ja luustolihaksen glukoosin käyttö fyysisen rasituksen aikana positroniemissiotomografialla mitattuna. Liikuntafysiologian Pro Gradu -tutkielma. Liikuntabiologian laitos. Jyväskylän yliopisto. Jänteiden tehtävänä on kiinnittää lihakset luihin ja kuljettaa lihasten synnyttämät voimat luihin. Koska jänteiden solut käyttävät happea ja sisältävät energia-aineenvaihduntajärjestelmän entsyymiketjuja, niiden uskotaan käyttävän glukoosia energia-aineenvaihdunnassaan. Positroniemissiotomografia (PET) on radioaktiivisia isotooppeja hyödyntävä kuvantamismenetelmä, jolla voidaan tutkia elimistön biokemiallisiaja aineenvaihdunnallisia tapahtumia in vivo. Tämän tutkimuksen tarkoituksen on positroniemissiotomografian ja [18F]FDG:n avulla tutkia akillesjänteen glukoosin käyttöä eri rasitustasoilla ja verrata sitä luustolihaksen glukoosin käyttöön. Tutkimukseen osallistui kahdeksan vapaaehtoista miestä (ikä 29 ± 7 v.; V02max 51 ± 9 ml*kg-1min). Kaikki koehenkilöt tutkitt
iin kolmena eri päivänä vähintään kahden päivän välein kerran kullakin kolmesta rasitustasosta 30 % (LOW), 55 % (MID) ja 75 % (HIGH) V02max:sta. PET-tutkimus alkoi kymmenen minuuttia polkupyörärasituksen alkamisesta, jolloin koehenkilön kyynärlaskimoon injisoitiin [18F]FDG -merkkiainetta. [18F]FDG:n injisoinnin jälkeen polkupyörärasitusta jatkettiin vielä 25 minuuttia. Polkupyörärasituksen jälkeen mitattiin akillesjänteen, nelipäisen reisilihaksen sekä lyhyen pohjeluulihaksen glukoosin käyttö PET:n avulla. Koehenkilöiden syke ja laktaattikonsentraatio kasvoivat merkittävästi eri rasitustasojen välillä (p < 0.001). Plasman glukoosikonsentraatiossa ei havaittu eroja eri mittauskertojen eikä eri rasitustasojen välillä. FDG kertyi lihaksiin ja akillesjänteeseen ja sen kulutus voitiin laskea graafisen analyysin avulla. Akillesjänteen glukoosin kulutus oli 7.1 ± 1.5, 6.6 ± 1.1 ja 6.0 ± 1.1 umol*kg-lmin-1 ja lyhyen pohjeluulihaksen 13.3 ± 5.4, 11.4 ± 5.4 ja 11.5 ± 2.9 umol*kg-1min-l eri rasitustasoilla (LOW, MID ja HIGH). Akillesjänteen ja lyhyen pohjeluulihaksen glukoosin käytössä ei havaittu muutoksia eri rasitustasojen välillä. Lyhyen pohjeluulihaksen glukoosin käyttö oli kuitenkin akillesjänteen glukoosin käyttöä suurempaa LOW - (p < 0.05) ja HIGH-tasoilla (p < 0.05). Nelipäisen reisilihaksen glukoosin käyttö kasvoi rasituksen intensiteetin myötä 47.9 ± 34.8, 120.1 ± 34.6 ja 152.3 ± 74.0 umol*kg-lmin-l. Nelipäisen reisilihaksen glukoosin käyttö kasvoi LOW -tasolta MID-tasolle lähes kolminkertaisesti ja LOW-tasolta HIGH-tasolle yli nelinkertaisesti, molemmissa (p < 0.001). Nelipäisen reisilihaksen glukoosin käyttö oli merkittävästi suurempaa (p < 0.001) verrattuna akillesjänteen tai lyhyen pohjeluulihaksen glukoosin käyttöön kaikilla kolmella rasitustasolla. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella akillesjänne käyttää glukoosia energiakseen ja akillesjänteen glukoosin käyttö voidaan mitata PET:n avulla. Kuormituksessa aktiivisen luustolihaksen glukoosin käyttö kasvaa rasituksen intensiteetin lisääntyessä. Jännekudoksen glukoosin käyttö on huomattavasti vähäisempää verrattuna luustolihaksen glukoosin käyttöön fyysisen rasituksen aikana, eikä jänteen glukoosin käytön määrä muutu eri rasitusintensiteeteillä.
...
