Monimuotoisen e-urheilun johtaminen : katsaus suomalaiseen kilpapelaamiseen
Tekijät
Päivämäärä
2023Tekijänoikeudet
© The Author(s)
E-urheilu on uusi ja nopeasti kasvava ala, jonka rakenteet eivät ole pysyneet kasvun tahdissa. Alan toimintaa on kehitetty paljolti kokeilujen kautta. E-urheilu on kehityshistoriansa takia alana melko homogeeninen, vaikka kaikenlaiset ihmiset pelaavat nykyisin. Monimuotoisuuteen liittyvät kysymykset ovat nousseet esille enenevissä määrin, eikä e-urheilu ole poikkeus tästä. E-urheilussa tarvitaan uusia ja dynaamisia johtamisen tapoja, jotka ottavat huomioon alan erityispiirteet.
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen ammattimaisen e-urheilun nykytilaa ja analysoida alan johtamista erityisesti monimuotoisuuden näkökulmasta. Lisäksi pohditaan osuuskuntamallin potentiaalia ja soveltumista e-urheiluun. Tutkimuksen tavoitteena on luoda laadukasta empiiristä tutkimusta, nostaa e-urheilua ja siihen liittyviä johtamisen teemoja esiin. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää suomalaisen ammattimaisen e-urheilun johtamisen käytäntöjen kehittämiseen. Tutkimus on toteutettu laadullisin menetelmin haastattelemalla seitsemää suomalaisen e-urheilualan toimijaa. Tutkimuksen kannalta oli perusteltua valita johtotehtävissä toimivia henkilöitä, jotta saatiin todenmukainen kuva organisaatioiden toiminnasta ja johtamisesta. Yhtä lailla oli tärkeää saada pelitiimin näkökulmia osaksi tutkimusta.
Tutkimuksen tulosten mukaan e-urheilualan monimuotoisuutta tulisi edistää, koska siitä olisi hyötyä ammattimaiselle pelaamiselle sekä alan elinvoimaisuudelle. Kaikilla alan toimijoilla on vastuu monimuotoisuuden edistämisestä ja häirintään puuttumisesta. Konkreettisia toimia ovat pelikasvatus, esimerkillä johtaminen ja erilaiset hankkeet. Tulosten mukaan marginaaliryhmät turvautuvat erilaisiin selviytymisstrategioihin välttääkseen häirinnän. Selviytymisstrategioihin turvautuminen antaa viitteitä siitä, että alan on pystyttävä ratkaisemaan taustalla olevat ilmiöt. Lisäksi tulosten mukaan suomalaisen e-urheilualan liiketoimintarakenteet ovat vielä keskeneräisiä. Osuuskunnan tuntemattomuudesta huolimatta se voisi tarjota hyvät lähtökohdat organisoitumiselle, yhteiskuntavastuun toteuttamiselle ja monimuotoisuuden edistämiselle. Perinteisen liiketoiminnan johtamisen tavat eivät välttämättä sovi sellaisenaan e-urheilun johtamiseen. Pelaajien taitojen kehittymisen kannalta olisi tärkeää saada pelata itseään kokeneempien pelaajien kanssa. Pelaajan motivaation merkitys korostuu uralla etenemisessä kilpapelaajaksi, mutta etenemisen esteenä voi olla rakenteellisia rajoitteita.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
E-urheilun johtaminen : lähtölaukaus empiiriselle tutkimukselle suomalaisesta näkökulmasta
Kallinen-Kuisma, Minna; Auvinen, Tommi (Business and Organization Ethics Network (BON), 2018)Esports – as a rapidly growing field of sport, entertainment, and business – offers an interesting arena for leadership research. In this qualitative study, we focus on Finnish esports leadership, considering both ... -
E-urheilun lajianalyysi
Stöckell, Mikael (2020)Johdanto. Elektroninen urheilu (e-urheilu) on organisoitua ja kilpailullista videopelaamista. Kilpailullisia pelejä pelataan enimmäkseen tietokoneilla, pelikonsoleilla ja puhelimilla. E-urheilu lajina on melko uusi, mutta ... -
Sukupolvet videopelien turnajaisissa : e-urheilun markkinoiden ikärakenne
Mangeloja, Esa (Jyväskylän yliopisto, 2020)Digital gaming attracts people of all ages. Nevertheless, professional esports (also known as electronic sports, e-sports, or eSports) is dominated by under 35 year olds. In this paper, e-sports market is analysed by ... -
E-urheilun vs. perinteisen urheilun kuluttamisen motiivit : case Formula 1
Kokkinen, Johanna (2021)E-urheilu ilmiönä on kasvanut viime vuosina tasaisen nopeasti varsinkin nuorten keskuudessa ympäri maailmaa. Suosion kasvun myötä monet perinteiset urheiluorganisaatiot ovat perustaneet e-urheiluliigoja ja hankkineet omia ... -
Urheilun digitalisaatio : E-urheilun yllättävä voittokulku
Mangeloja, Esa (Suomen urheiluhistoriallinen seura, 2020)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.