Pieniä tarinoita masennuksesta ja varhaisaikuisuudesta postmodernissa yhteiskunnassa

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkasteltiin 6 nuoren aikuisen kokemuksia pitkäaikaisista masennus- ja ahdistusoireista sekä niiden vaikutuksista minuuden käsityksiin. Tarkastelun kohteena olivat myös kokemukset, joita nuorilla aikuisilla oli muiden kohtaamisesta mielenterveyshaasteiden kautta. Tutkimusmetodina käytettiin Bambergin narratiivisen asemoinnin analyysiä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostui kolmen aikalaisdiagnoosin kautta, joiden mukaan myöhäismodernissa yhteiskunnassa autonomia on siirtynyt yksilölle ja yksilö pyrkii löytämään minuutensa. Yhteiskunnassa vallitsevan yksilökeskeisyyden ja terapiakulttuurin myötä masentuneet yksilöt ohjataan näkemään vika itsessään ja muokkaamaan omaa toimintaansa. Lisäksi yksilö näyttäytyy arvokkaana vain jatkuvien saavutusten kautta. Tutkielmassa huomattiin, että nuoret aikuiset ovat omaksuneet terapiakulttuurin mukaiset käsitykset, etsiä vikaa itsestään ja muokata omaa toimintaansa. Nuorten aikuisten elämänvaiheissa yksilöt joutuvat tekemään yksin päätöksiä. Sen lisäksi autonomia näyttäytyi myös vahvasti masennukseen apua hakiessa. Rakenteiden merkitys korostui sekä hyvissä että huonoissa kokemuksissa. Toimiessaan ne auttoivat merkittävästi yksilöä, mutta toimimattomuus aiheutti kipeitä kokemuksia, joiden myötä apua ei uskallettu enää hakea ennen kuin pakon edessä. Yhteenvetona myöhäismodernissa yhteiskunnassa näen kaksi tasoa. Yksilö on joutunut omaksumaan ajatusmallin, jossa hänen on muokattava omaa toimintaansa ja omaksuttava kilpailuyhteiskunnan säännöt, jos hän haluaa saavuttaa normatiivisen elämän. Toiseksi varhaisaikuisuuden elämän päätöksissä yksilöt joutuvat tekemään isoja päätöksiä ja tämä heijastuu myös yrityksiin hakea apua mielenterveyshaasteisiin. Yksilön tulee siis olla entistä tietoisempi ja joustavampi, jotta hän voi pärjätä myöhäismodernissa yhteiskunnassa.