Lähiön liikkumisympäristöt lasten ja nuorten vapaa-ajan liikkumisen tiloina

Monipuolisilla lähiliikuntaolosuhteilla pyritään tarjoamaan lapsille ja nuorille helposti saavutettavia liikkumismahdollisuuksia. Samalla ohjataan heitä yhteiskunnassa oikeiksi katsottuihin vapaa-ajan tiloihin. Liikkumisympäristöjen avoimuus ja saavutettavuus on kuitenkin monissa tutkimuksissa kyseenalaistettu, ja paikkojen käytössä on osoitettu olevan eroja väestöryhmittäin. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin kahden kaupunkilähiön lähiliikuntaolosuhteita kouluikäisten vapaa-ajan liikkumisen sosiaalisina tiloina. Tutkimuksessa selvitettiin, 1) mitä paikkoja käytettiin liikkumiseen ja miten kouluaste, sukupuoli ja liikuntaseuraan kuuluminen selittävät paikkojen käyttöä, sekä 2) miten siirtymä lapsuudesta nuoruuteen liittyy paikkojen käyttöön lajinomaiseen ja leikinomaiseen liikkumiseen. Aineistona oli 3.–9.-luokkalaisten kyselyaineisto (n=216), joka analysoitiin ristiintaulukoimalla sekä kaksivaiheisella logistisella regressioanalyysillä. Tulosten mukaan lähiöiden rakennetut liikkumisympäristöt, kevyen liikenteen väylät ja luonto ovat lasten ja nuorten suosimia paikkoja, mutta ne ovat enemmän ala- kuin yläkouluikäisten liikkumisen tiloja. Lajinomainen liikkuminen liikunta-, toiminta- ja leikkipuistoissa oli yleisempää kuin leikinomainen. Leikinomainen liikkuminen oli yläkouluikäisille harvinaisempaa kuin alakouluikäisille, eikä sitä korvattu lajinomaisella liikkumisella näissä paikoissa. Liikuntaseuraan kuuluminen selitti sekä paikkojen käyttöä että lajinomaista ja leikinomaista liikkumista. Sukupuolittuneisuus oli vähäistä. Tutkimus vahvistaa havaintoja siitä, että paikkojen tarjoaminen ei tue liikkumista yhdenvertaisesti kaikissa väestöryhmissä. Lähiliikuntaolosuhteet palvelevat parhaiten muutenkin aktiivisia seuraharrastajia sekä alakouluikäisiä lapsia. Liikkumisen saavutettavuuden parantamiseksi on tärkeää tunnistaa liikkumisen esteitä eri käyttäjäryhmissä sekä syventää ymmärrystä liikkumisympäristöistä lapsille ja nuorille merkityksellisen vapaa-ajan tiloina.

Diverse neighbourhood physical activity environments are intended to provide easily accessible opportunities for activity for children and young people and to make appropriate leisure spaces available to them. However, studies have questioned the equal accessibility of physical activity environments and shown differences in their use among population groups. This study examined physical activity environments in two suburbs as social spaces of leisure-time physical activity for school-aged children. The study investigated 1) which places were used for activity and how school level, gender, and sports club membership explained their use, and 2) how the transition from childhood to youth was related to the use of these places for sports and play. The data was gathered in a survey of third to ninth graders (n=216) and analysed using cross-tabulation and two-stage logistic regression. The results showed that the built outdoor environments, pedestrian and cycle ways, and natural surroundings in the neighbourhoods are popular places for activity, but they are more children’s than young people’s spaces. In built outdoor facilities, sports activities were more common than play-like activities. Play was less common among the high school-aged and was not replaced by practising sports in these facilities. Sport club membership explained both the use of the facilities and sport and play practices. Gender differences were minor. The results indicate that the provision of places for physical activity is insufficient to support activity equally across all population groups. The neighbourhood environments appear to best cater to club sport participants and to children rather than youth. To enhance accessibility, it is important to identify barriers to activity among different user groups and gain a deeper understanding of the meanings of these environments as leisure spaces for children and young people.