Fyysisen suorituskyvyn ja ulkona liikkumiskyvyn yhteydet ulkona liikkumisen autonomiaan iäkkäillä ihmisillä

Ulkona liikkumisen autonomia tarkoittaa yksilön kokemaa mahdollisuutta vaikuttaa oman kotinsa ulkopuolisiin aktiviteetteihin osallistumiseen. Se kuvaa yksilön osallistumisen toiveiden ja siihen koettujen mahdollisuuksien kohtaamista. Ikääntyessä kehon vanheneminen, lisääntyvät sairaudet ja usein vähentyvä fyysinen rasitus heikentävät fyysistä suorituskykyä, mikä voi heikentää kykyä liikkua ulkona. Tässä tutkielmassa tarkasteltiin fyysisen suorituskyvyn sekä ulkona liikkumiskyvyn yhteyksiä ulkona liikkumisen autonomiaan ja sen ajalliseen muutokseen 2–3 vuoden aikana iäkkäillä 72–84-vuotiailla ihmisillä. Tutkittavat (n=625) olivat Helsingissä sairaalassa vuosina 1934–1944 syntyneitä seurantakohortin jäseniä, jotka olivat osallistuneet kliiniseen tutkimukseen vuonna 2017 tai 2018 sekä vastanneet vuonna 2020 postikyselyyn. Ulkona liikkumisen autonomiaa mitattiin molemmissa mittauspisteissä Impact on Participation and Autonomy-kyselyllä ja sitä tarkasteltiin kaksiluokkaisena: erittäin hyvä ja rajoittuneempi autonomia. Fyysistä suorituskykyä mitattiin ensimmäisessä mittauspisteessä lyhyellä fyysisen suorituskyvyn testistöllä (SPPB) sekä käden puristusvoimana, ja ulkona liikkumiskykyä RAND-36-kyselyn osalla itsearvioituina rajoitteina 500 metrin kävelemisessä, yhden kerrosvälin portaiden nousussa ja kohtuullisissa ruumiillisissa rasitteissa. Autonomian ja suoritus- ja liikkumiskyvyn välisiä yhteyksiä tarkasteltiin kullekin suoritus- ja liikkumiskyvyn muuttujalle erikseen sovitetulla yleistetyillä estimointiyhtälöillä (GEE) estimoidulla binäärisellä logistisella regressiomallilla. Puristusvoimaa tarkasteltiin sukupuolittain ja mallissa vakioitiin koettu terveys, masennusoireet sekä yksinäisyys. SPPB-testistön ja ulkona liikkumiskyvyn malleissa vakioitiin lisäksi ikä, sukupuoli ja nettotulot. Paremmaksi ulkona liikkumiskykynsä arvioineilla oli suurempi todennäköisyys kokea samanaikaisesti erittäin hyvää ulkona liikkumisen autonomiaa, mutta ulkona liikkumiskyky ei ennustanut yksiselitteisesti myöhempää autonomiaa. Ulkona liikkumiskykynsä rajoittuneeksi arvioineilla erittäin hyvän autonomian todennäköisyys suurentui ja rajoittumattomaksi arvioineilla pienentyi ajassa (ulkona liikkumiskyky x aika II-kerroin ristitulosuhteelle (OR)=0,54, 95 %:n luottamusväli [0,26, 1,09]), mutta muutos ei ollut tilastollisesti aivan merkitsevä. Erittäin hyvän ulkona liikkumisen autonomian todennäköisyyksissä ja niiden ajallisessa muutoksessa ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja niiden välillä, joilla oli erilainen puristusvoima tai eri pisteet SPPB-testistöstä. SPPB-testistössä paremmin suoriutuminen ennusti kuitenkin melko todennäköisesti heikommin suoriutuneita suurempaa erittäin hyvän autonomian todennäköisyyttä seurantamittauksessa (OR=1,15, 95 %:n luottamusväli [0,98, 1,35]). Tarkastelluilla tutkittavilla oli pääosin hyvä fyysinen suorituskyky ja ulkona liikkumiskyky, jotka olivat korkeintaan heikosti erittäin hyvän ulkona liikkumisen autonomian todennäköisyyttä erottelevia tekijöitä. Fyysisen suorituskyvyn ja ulkona liikkumiskyvyn yhteyksiä ulkona liikkumisen autonomiaan tulisi tutkia suoritus- ja liikkumiskyvyltään moninaisemmissa väestöissä. Liikkumiskyvyltään erilaisten ihmisten kodin ulkopuolella liikkumisen mahdollisuuksiin olisi kiinnitettävä huomiota.