Tietämättömyyden tila ihmiskunnan esteenä : Ǧāhilīya islamin negaationa Sayyid Qutbin maailmankuvassa ja ǧāhilīyan ylittäminen teoksessa Maʿālim fī l-ṭarīq

Tämä tutkielma tarkastelee egyptiläisen islamistin Sayyid Qutbin (1906-1966) poliittista filosofiaa hänen viimeiseksi jääneessä teoksessaan Maʿālim fī l-ṭarīq. Qutbin merkittävin perintönsä filosofialle on hänen ymmärryksensä ǧāhilīyasta. Klassinen islamilainen käsitys ǧāhilīyasta tarkoittaa esi-islamilaista aikakautta tietämättömyyden tilana, joka poistui historiasta islamin ensimmäisen ilmoituksen myötä. Qutbille ǧāhilīya merkitsee kuitenkin enemmän psykologista tilaa ja Qutbin mukaan ihmiskunta onkin luisunut islamin ilmoituksesta yhä syvempään ǧāhilīyan tilaan. Qutbin mukaan ihmiskunta pystyy elämään Jumalan tahdon mukaisesti harmonisessa tilassa niin itsensä kuin ympäristönsä kanssa, kunhan se palaa takaisin islamin piiriin. Tutkimukseni varsinaisena kohteena on Maʿālim fī l-ṭarīq -teoksessa esiin nostettu ǧāhilīyan käsite ja myös kysymys siitä, minkälainen olisi qutbilainen islamilainen valtio. Tutkielmani rakentuu diskurssianalyysin varaan, jonka avulla tarkastelen qutbilaista teoriaa erilaisten diskurssien valossa. Luvussa kaksi luon katsauksen Qutbin ajattelun kehittymisestä elämänkerrallisessa diskurssissa, luvussa kolme esittelen Qutbin näkemykset islamista yhteiskuntasopimusteoreettisessa ja dialektisessa diskurssissa ja neljännessä ja viidennessä luvussa tarkastelen Qutbin teoriaa vallan diskurssista. Kuudennessa ja päättävässä kappaleessa tarkastelen Qutbin teorian merkitystä nykypäivänä ja esitän myös ehdotuksiani erilaisille tulokulmille islamismin tutkimukseen. Tämä tutkielma luo historiallisen viitekehyksen Qutbin ajattelulle, paikantaa Qutbin poliittisen ajattelun reunaehdot ja osoittaa, että Qutbin ajattelua - tai islamismia ylipäätään - ei tule sivuuttaa pelkkänä teologisena kysymyksenä, vaan islamististen suuntausten tarkastelu edellyttää monialaista tutkimusta niin filosofian, teologian kuin politiikan tutkimuksen kentiltä. Tärkein huomio, jonka tutkielmani osoittaa, on siinä, että Qutbin teorian merkittävin anti on hänen näkemyksensä mukainen ǧāhilīya sekä islamin negaationa, että oikeutuksena jihadiin. Tämä maailmojen vastakkainasettelu taas pohjaa enemmän 1800-luvun nationalistisiin suuntauksiin kuin Koraaniin. Tutkielmani myös osoittaa, että islamismi ei ole elimellisesti osa islamia, vaan teologisoitua politiikkaa, jonka tarkoituksena on monopolisoida islamin käsite oman mallinsa mukaiseksi. Tästä monopolisoimisesta kärsii myös ne muslimit, jotka eivät allekirjoita qutbilaista ekstremismiä. Tästä syystä kamppailu islamismia vastaan edellyttää myös avointa ja tasavertaista kommunikaatiota islamilaisen maailman kanssa.