Nuorten kansalaistaitojen tarkastelua elinympäristön suunnitteluun osallistumisessa
Abstract
Ihmisten ympäristöön liittyvien perusoikeuksien historiallinen kehitys on tuonut ympäristöperusoikeuden osaksi Suomen perustuslakia, mikä on vaikuttanut Suomen vuonna 2000 voimaan tulleeseen maankäyttö- ja rakennuslakiin antaen ihmisille aiempaa enemmän mahdollisuuksiin vaikuttaa elinympäristöönsä. Elinympäristön suunnitteluun vaikuttaminen tuli osaksi myös Opetushallituksen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita 2004. Tämä tutkimus kertoo, miten ympäristömme suunnittelujärjestelmään on sijoitettu uusia lakisääteisiä arvoja ja tavoitteita, ja millä tavoin yhteiskuntamme opetusjärjestelmä on pystynyt niitä tavoittamaan kaikille kansalaisille kuuluvina oikeuksina. Tutkimusta varten laatimani kysely selvitti nuorten mahdollisuuksia toteuttaa ympäristöperusoikeuden ympäristöön liittyviä vastuitaan ja oikeuksiaan perusopetuksessa saadun osaamisen pohjalta oppivelvollisuuden päätyttyä, ja oliko kyselyyn vastanneilla nuorilla heidän vastaustensa perusteella kansalaistaitoja vaikuttaa elinympäristöönsä liittyvään päätöksentekoon. Maan-käytön suunnittelun teorian ja tutkimuksen pohjalta laatimani kysymykset selvittävät muun muassa, ovatko suomalaisen kaupungin nuoret oppineet, kuten Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004 vaativat, ”tietämään, miten Suomessa jokainen kansalainen voi vaikuttaa oman elinympäristönsä suunnitteluun ja kehittymiseen”. Vertailukohtana tutkimuksessa ovat olleet ympäristö- ja arkkitehtuurikasvatusta harrastuksessaan saaneet nuoret, joiden vastausten kautta selviää, onko aiheesta erityistä oppia saaneiden nuorten ollut mahdollista ymmärtää ja sisäistää elinympäristön suunnitteluun osallistumisen taitoja paremmin kuin niiden nuorten, jotka ovat saaneet vain koulun perusopetusta aiheesta. Kyselyvastausten perusteella nuoret eivät olleet saaneet perus-opetuksessa riittäviä kansalaistaitoja ympäristöperusoikeuden toteutumiseksi mahdollisuudessa vaikuttaa elinympäristöön liittyvään päätöksentekoon heidän elinympäristönsä suunnittelussa. Lisäoppia saaneiden nuorten kansalaistaidot olivat parempia. Saatuihin tuloksiin löytyi kasvatustieteellisen, ympäristö- ja yhdyskuntasuunnittelun tutkimuksen valossa monia syitä, kuten resurssivajeet opetuksessa, nuorten elämänvaihe ja sen uskonpuute vaikutusmahdollisuuksiin.
Main Author
Format
Theses
Master thesis
Published
2023
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202308044611Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
Tietueessa on rajoitettuja tiedostoja. You can request a copy of this thesis here The material is available for reading at the archive workstation of the University of Jyväskylä Library.
Tekijä ei ole antanut lupaa avoimeen julkaisuun, joten aineisto on luettavissa vain Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyösemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/kokoelmat/arkistotyoasema..
Copyright© The Author(s)