Lahjakkuuden tunnistaminen jalkapallossa

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Suomen Palloliiton poikien aluevalmentajien käsityksiä lahjakkuudesta. Tarkoituksena oli selvittää aluevalmentajien keinoja ja kriteereitä lahjakkaiden pelaajien tunnistamisessa aluejoukkuetoimintaan. Tutkimuksessa selvitettiin myös aluevalmentajien omia kokemuksia, ajatuksia sekä kehitysideoita valintaprosessiin sekä yleisesti lahjakkuuden tunnistamiseen liittyen. Tutkimus on toteutettu yhteistyössä Suomen Palloliiton kanssa. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii Williamsin, Fordin ja Drustin malli mahdollisista huipputasoa ennustavista tekijöistä jalkapallossa. Tutkimukseen valittiin laadullinen lähestymistapa ja tutkimusotteeksi fenomenologis-hermeneuttinen. Tutkimuksen aineisto kerättiin avoimilla haastatteluilla, joihin osallistui kaikki viisi Suomen Palloliiton poikien aluevalmentajaa. Haastatteluaineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoilla, osittain teoriaohjaavasti ja osittain aineistolähtöisesti. Suurimmiksi jalkapallolahjakkuutta selittäviksi luokiksi muodostuivat psyykkiset, fyysiset, tekniset ja taktiset tekijät. Yksittäisistä tekijöistä motivaation, nopeuden, pallonhallinnan sekä päätöksenteon koettiin erityisesti osoittavan lahjakkuutta jalkapallossa. Aluejoukkuetoimintaan liittyvät pelaajatarkkailuprosessit olivat haastateltavilla hyvin samanlaiset. Yhteistyö seurojen kanssa nousi merkittävään rooliin pelaajatarkkailuvaiheessa. Aluevalmentajien perusteet ja kriteerit pelaajavalinnoille olivat yhdensuuntaisia lahjakkaan jalkapalloilijan näkemyksen kanssa, kuitenkin erilaisilla painotuksilla. Merkittävimmiksi perusteiksi valinnoille muodostui motivaatio, läsnäolo, liikunnallisuus, pallonhallinta sekä pelikäsitys. Vahvuuden ja monipuolisuuden painotus valinnoissa jakautui aluevalmentajien välillä. Haastateltavien mukaan aluetoiminnassa on ikäluokan parhaat ja potentiaalisimmat pelaajat mukana. Kaikki aluevalmentajat kokivat työnsä merkittäväksi ja aluetoiminnan hyväksi toimintamalliksi. Aluetoimintaan liittyi kuitenkin monia haasteita, kuten biologinen ikä, ajan puute ja ennustaminen. Suurimmiksi luokiksi lahjakkuuden tunnistamisen kehitysideoista muodostui aluetoiminnan ja seuratoiminnan kehittäminen. Haastateltavien mukaan aluetoiminnassa tärkeää olisi optimoida leirien määrä sekä lisätä alueiden välistä yhteistyötä. Aluevalmentajat toivoivat seurojen kansa vuorovaikutuksen lisäämistä molempiin suuntiin. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että Suomessa lahjakkaiden pelaajien tunnistamisprosesseissa on ehdottomia vahvuuksia. Tutkimuksesta selviää kuitenkin, että kehittymiselle on edelleen tilaa. Yhteisen suunnitelman tai kriteeristön avulla voitaisiin tehostaa objektiivisuutta pelaajavalintaprosesseissa. Tulokset vahvistavat lahjakkaiden pelaajien tunnistamiseen liittyvää ristiriitaisuutta ja johtopäätöksenä esitämmekin, että tärkeintä olisi kehittää ja luoda polkuja ja kehitysympäristöjä mahdollisimman laajasti, jolloin ei hukattaisi potentiaalisia tulevaisuuden huippuja.