Vaikuttajamarkkinoinnin negatiiviset vaikutukset sosiaalisessa mediassa
Abstract
Tässä tekstissä tutkittiin vaikuttajamarkkinoinnin negatiivisia vaikutuksia sosiaalisessa mediassa. Vaikuttajamarkkinointi on viime vuosina noussut merkittäväksi markkinointikanavaksi ja sosiaalinen media tarjoaa tälle monia alustoja. Vaikuttajamarkkinoinnilla on omat hyötynsä, mutta myös haittapuolensa. Tässä tutkimuksessa selvitettiin näitä negatiivia vaikutuksia, jotta tulisimme sosiaalisen median käyttäjinä tietoisiksi niistä ja oppisimme näin ehkäisemään tai ainakin lieventämään niitä. Tutkimus tehtiin kirjallisuuskatsauksena. Aineistona käytettiin aikaisempia tutkimustuloksia aiheesta, vertaisarvioituja artikkeleita ja sosiaalisen median alustojen sivustoillaan antamia tietoja. Vaikuttajamarkkinoinnilla huomattiin olevan kirjallisuuden perusteella erilaisia negatiivisia vaikutuksia kuluttajiin, vaikuttajiin ja yrityksiin. Vaikuttajamarkkinointi saattaa vaikuttaa kuluttajien terveyteen haitallisesti. Epäterveellisten välipalojen mainostamisen on huomattu aiheuttavan lapsilla epäterveellisen syömisen lisääntymistä, ja kuluttajien itsensä vertaaminen vaikuttajiin voi aiheuttaa ahdistusta. Vaikuttajan eettisen säännöstön rikkominen markkinointisisällössä vaikuttaa negatiivisesti vaikuttajan luotettavuuteen seuraajien silmissä. Luotettavuuden menetys aiheuttaa todennäköisesti taloudellisia menetyksiä, sillä ihmisten vaikuttajiin kokema luottamus ja samaistuminen on yksi perimmäisistä syistä, miksi yritykset haluavat hyödyntää vaikuttajia markkinoinnissaan. Vaikuttajamarkkinoinnilla voi olla negatiivisia vaikutuksia myös kuluttajien brändistä muodostamaan kuvaan. Mikäli vaikuttajan tekemä tuotteen esittely vaikuttaa maksetulta, vaikuttajan läpinäkyvyys kärsii. Läpinäkyvyyden puuttuessa esiteltävät tuotteet ja brändit saatetaan nähdä huonompilaatuisina. Täytyy kuitenkin muistaa, että vaikuttajamarkkinoinnilla on negatiivisten vaikutusten lisäksi myös hyötyjä, vaikka tässä tutkimuksessa keskityttiin lähinnä haittapuoliin.
Main Author
Format
Theses
Bachelor thesis
Published
2023
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202306304294Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish