Informaatioteknologian hyödyntäminen jalkapallon tuomaroinnissa
Authors
Date
2023Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Informaatioteknologisen kehityksen myötä teknologioiden käytöstä on tullut kiinteä osa urheilua ja lajitoimintaa. Viimeisen vuosikymmenen aikana jalkapalloon on tuotu eri teknologioita auttamaan tuomareita päätöksenteossa tai tuomaan lisähyötyä katsojille, seuroille sekä itse pelaajille. Teknologioilla ei ole tarkoitus korvata tuomareita, vaan ne toimivat apuvälineinä tuomareiden päätöksenteossa. Teknologioita on lisätty tuomaan oikeudenmukaisuutta peliin, jotta väärät tuomiot vähenisivät ja peli pysyisi reiluna kaikille. Teknologioiden tuominen on kuitenkin tuonut myös paljon haasteita mukanaan. Tässä tutkielmassa keskityttiin teknologian käytön tuomiin hyötyihin jalkapallon tuomaroinnissa. Tutkielmassa pohdittiin myös teknologian käytön mahdollisia vaikutuksia itse pelin kulkuun. Teknologioista perehdytään erityisesti maaliviivateknologiaan sekä avustavaan videotuomariin (VAR). Tutkielma toteutettiin kirjallisuuskatsauksena. Tutkielman aineistoon kuului vertaisarvioituja tutkimuksia, jotka löydettiin tietokantahakujen avulla. Tutkielman aihe on vähän tutkittu Suomessa sekä maailmalla. Tutkielman tuloksista voidaan havaita, että teknologiat voivat tuoda merkittävää apua tuomarointiin. Esimerkiksi oikeiden tuomioiden määrä on selkeästi lisääntynyt, ja pelaajien pelitavan voidaan katsoa muuttuneen hieman vähemmän aggressiiviseksi. Teknologioiden käyttämisestä on löytynyt toisaalta myös kehityskohtia, kuten teknologioiden sujuva käyttö tekemättä pitkää taukoa peliin. Uusia teknologioita on kuitenkin mahdollista lisätä jalkapalloon vuosien aikana, sillä aiempia teknologioita voidaan pitää onnistuneina lisäyksinä. Näin ollen ovet ovat avoinna myös muille teknologioille.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [4787]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Iän ja sukupuolen vaikutukset informaatioteknologian omaksumiseen ja käyttöön
Piironen, Ella (2020)Informaatioteknologian omaksuminen on merkittävä tietojärjestelmätieteen tutkimusalue. Siihen vaikuttavia tekijöitä on tutkittu laajasti ja aiheen tutkimiseen on kehitetty useita teorioita. Koska informaatioteknologia ... -
Informaatioteknologian tuottavuusparadoksi : 90-luvulta nykyaikaan
Palomäki, Santeri (2018)Yritysten IT-investoinnit yleistyivät 1970-luvun alussa. Yli 15 vuotta myöhemmin alettiin kuitenkin kyseenalaistaa kalliiden järjestelmien ja ITinfrastruktuurin liiketoiminnallisia vaikutuksia. Tätä ilmiötä alettiin kutsua ... -
Väitöskirjojen lähdeluetteloiden kertomaa -sarja. Osa 6: Informaatioteknologian tiedekunnan väitöskirjat
Rajahonka, Matti (Jyväskylän yliopiston kirjasto, 2014) -
Informaatioteknologian käytön lisääntymisen vaikutukset ympäristöön
Hapulahti, Helena (2020)Informaatioteknologian käyttö on levinnyt ympäri maailmaa räjähdysmäisesti viimeisten vuosien aikana. Teknologian nopeasta kehityksestä johtuva infor-maatioteknologian laitteiden ja palveluiden hinnan lasku on tuonut ... -
Suomalaisen jalkapallon liigaseurat ammattimaistumisen prosessissa
Tuikkanen, Tommi (2021)Tässä liikunnan yhteiskuntatieteiden pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan suomalaisen jalkapallon pääsarjaseuroja urheilun ammattimaistumisen näkökulmasta. Tarkastelussa ovat sekä miesten pääsarja, Veikkausliiga, että ...