Social change and female desirability in contemporary South Korea : the case of Hallyu Drama

Abstract
Etelä-Korea kävi läpi nopean talouskasvun 1900-luvun toisella puoliskolla. Maa kehittyi sodan runtelemasta valtiosta rikkaaksi demokratiaksi vain muutamassa vuosikymmenessä, ja 1990-luvulta alkaen korealainen populaarikulttuuri, kuten televisiodraamat, musiikki ja muoti, ovat levinneet maailmanlaajuiseksi ilmiöksi, joka tunnetaan nimellä Hallyu. Maan ekonominen ja teknologinen kehittyminen ja avautuminen ulkomaailmalle on johtanut perinteisten arvojen taantumiseen talouden uusien vaatimusten tieltä, mutta korealaisen kulttuurin kehittyessä taloutta hitaammin, ovat erityisesti naiset jääneet hankalaan tilanteeseen, erilaisten odotusten konfliktiin. Tutkin korealaista naiskuvaa Hallyu-mediassa, lähteinäni kolme Hallyun eri aikoina tehtyä draamaa: Winter Sonata (2002), Boys Over Flowers (2009) ja Fight For My Way (2017). K-Draamassa naiset esitetään erityisesti 2000-luvun alussa hyvin konfutselaiseen ihanteeseen sopivina: viattomina, nöyrinä ja itseuhrautuvaisina. K-Draaman maailma, joka on ennen kaikkea idealistinen ja kauniiksi kuvattu, säilyttää raaminsa 2020-luvulle saakka. Hahmojen, etenkin naisten kokemat ongelmat käsittelivät 2000-luvun alussa ennen kaikkea ihmissuhteita ja rakkautta, ja yleisön ollessa pääasiassa itäaasialaisia naisia, olivat draamat myös suunnattu ja kehitetty tähän demografiaan sopiviksi. 2010-luvun lopulla tätä konfliktia perinteiden ja modernien odotusten ja unelmien välillä, erityisesti sitä miten naisten odotettiin olevan sekä uhrautuvia kotiäitejä että ahkeria uranaisia, alettiin käsitellä yhä enemmän, ja työstä tuli K-Draamassa tärkeämpi teema kuin koskaan aikaisemmin. Yleisön ollessa maailmanlaajuinen ja monipuolisempi, myös Hallyu-tuotteet kuten K-Draama vastasivat tähän muutokseen, ja ne ovatkin pysyneet nuorisokulttuurin muutosten aallonharjalla miltei koko olemassaolonsa ajan. Myös suoria eroavaisuuksia todellisuuden ja draaman väliltä löytyy – plastiikkakirurgian suuren suosion myötä aihetta käsitellään draamoja myöden, mutta fyysisen kauneuden korostaminen ja kehon muokkaaminen nähdään yhä negatiivisena asiana, jota haluttavat, esimerkilliset päähenkilöt ei vät milloinkaan tee. Korealaiset viihdyttäjät, idolit, ovat ankaran kritiikin kohteena maan sisällä, kun ulkomaille he edustavat korealaisia ihanteita. Hallyu on taipunut kansainvälisen yleisön tarpeisiin ja mukailee kansainvälisiä kulttuurin trendejä enemmän kuin korealaisen yhteiskunnan omia muutoksia – K-Draaman naisprotagonistit ovat pohjimmiltaan feministisempiä, voimaantuneempia ja kansainvälisesti tietoisempia kuin mitä tavallisilta korealaisilta naisilta odotetaan.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2023
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202306193964Käytä tätä linkitykseen.
Language
English
License
In CopyrightOpen Access
Copyright© The Author(s)

Share