Suomen turvallisuuspolitiikka ja kysymys Euroopan yhteisön jäsenyydestä kylmän sodan päätösvaiheissa noin vuosina 1985-1992

Tutkielmassa tarkastellaan aineistolähtöistä ja käsitehistoriallista lähestymistapaa yhdistäen Suomen turvallisuuspolitiikan suuntaviivoista käytyä julkista keskustelua. Työn ajallinen painopiste on vuodesta 1985 vuoden 1992 alkuun, ja sen näkökulmana on Suomen turvallisuuspolitiikan ja Euroopan yhteisön jäsenyyden välinen suhde. Tutkielman primääriaineiston muodostavat Suomen valtiojohdon julkiset puheet ja lausunnot sekä valtioneuvoston selonteot ja tiedonannot. Lisäksi lähteinä on käytetty sanoma- ja aikakauslehdistössä julkaistuja kantaaottavia sekä vaikuttamaan pyrkiviä asiantuntijakirjoituksia ja -haastatteluita. Aikalaisten kylmän sodan loppuvaiheiden jälkeen laatimat kirjoitukset ovat vaikuttaneet keskeisesti ajanjaksosta välittyvään kuvaan: se on näyttäytynyt huomattavana murroksena ja Suomen on tulkittu reagoineen toimintaympäristön muutoksiin hitaasti. Kriittisessä historiantutkimuksessa Suomen politiikka on alettu nähdä aktiivisempana. Tutkielma osallistuu keskusteluun valottamalla sitä, miten Suomen turvallisuuspolitiikka näyttäytyi julkisuudessa kylmän sodan loppuvaiheissa. Se tuo selkoa siihen, miten Suomen toimintaympäristön muutoksia ja niiden suhdetta maan turvallisuuspolitiikkaan arvioitiin. Lisäksi se kertoo, miten tehdyt arviot toimintaympäristön muutoksesta ja Suomen turvallisuuspolitiikka suhteutuivat kysymykseen Euroopan yhteisön jäsenyydestä. Tutkielmassa tehtyjen havaintojen mukaan Suomen valtiojohto pyrki säilyttämään maan turvallisuuspolitiikan julkikuvan vakaana: maan toimintaympäristön muutoksia hallittiin viestimällä Suomen turvallisuuspolitiikan vakaudesta. Länsi-Euroopan yhdentyminen ja Neuvostoliiton heikkeneminen toivat kuitenkin julkiseen keskusteluun valtiojohdon politiikkaa haastaneita näkemyksiä. Euroopan yhteisöön liittyvä turvallisuuspoliittinen keskustelu oli pienen toimijajoukon vastuulla, kunnes Ruotsin integraatiopolitiikan muutos ja Neuvostoliiton romahtaminen avasivat keskustelun Suomen jäsenyydestä Euroopan yhteisössä. Suomen valtiojohdon julkinen esiintyminen säilyi kuitenkin jatkuvuuden linjalla. Idänsuhteiden merkitys ei poistunut julkisesta retoriikasta, vaikka Suomen turvallisuuspolitiikan perustana olleissa käsitteissä tapahtui muutoksia: YYA-sopimus poistui turvallisuuspoliittisesta kielenkäytöstä ja laaja-alaisesti ymmärretty puolueettomuus määriteltiin sotilaalliseksi liittoutumattomuudeksi ja itsenäiseksi puolustukseksi.