The economic ideas in expert statements of the 2021 Finnish healthcare and social services reform
Abstract
Tämä maisterintutkielma tarkastelee ideoiden tutkimuksen näkökulmasta vuoden 2021 sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen parlamentaarista valmistelua ja erityisesti sen taloudellisia perusteluja. Kaikkiaan eduskunta vastaanotti yli 1000 sote-uudistukseen kytkeytyvää asiantuntijalausuntoa, joista tämän tutkimuksen aineisto on muodostettu. Tutkimuksessa tarkastellaan 28 valtiovarainvaliokunnalle annettua asiantuntijalausuntoa niiden sisältämien taloudellisten ideoiden paikantamiseksi.
Laadullisen sisällönanalyysin avulla tutkimus nostaa aineistosta seitsemän aihetta, joissa asiantuntijat arvioivat julkisen talouden ja sote-sektorin nykytilannetta sekä esittävät näkemyksiään hallituksen esityksestä. Tutkimuksen keskeinen tulos on se, että asiantuntijalausunnoissa esiintyy pääsääntöisesti kriittisiä taloudellisia ideoita. Suhteutettuna siihen, että monet lausunnot vaikuttavat tarkastelevan sote-uudistusta ja sen tavoitteita paradigmaattisesta näkökulmasta, jonka mukaan julkinen talous kohtaa haasteita kasvavien kustannusten muodossa, asiantuntijalausunnoista välittyy verrattain pessimistinen suhtautuminen esitettyyn uudistukseen. Toinen tutkimuskysymys ohjasi huomioimaan millä tavoin löydetyt taloudelliset ideat on esitetty tai kehystetty. Keskeisin löydös on, että kehystämisen muodot vaihtelevat, mutta pääsääntöisesti lausunnoissa talousideat esitetään päätelminä ja ennustuksina.
Tutkimus valottaa sote-uudistuksen ideaympäristöä ja osoittaa, kuinka mittakaavaltaan ison julkisen politiikkaohjelman parlamentaarinen käsittely sisältää laajasti äänenpainoja, jotka voivat olla toistensa kanssa ristiriidassa. Tutkimuksen perusteella ideoiden tutkimus voinee edesauttaa paikantamaan politiikkaohjelman muotoutumiseen vaikuttavia seikkoja, jotka muilla lähestymistavoilla voisivat jäädä huomioimatta. Sote-uudistuksen jatkotutkimus ottaisikin ihanteellisesti huomioon muut politiikkaprosesseissa vaikuttavat seikat, kuten instituutiot ja intressit sekä hyödyntäisi laajempia politiikkadokumentti-aineistoja.
Main Author
Format
Theses
Master thesis
Published
2023
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202306143823Käytä tätä linkitykseen.
Language
English
Copyright© The Author(s)