Vanhempien koulutustason yhteys korkeakoulu-opiskelijoiden työelämäodotuksiin
Tutkielmassa tarkasteltiin korkeakouluopiskelijoiden odotuksia tulevaisuuden työelämästä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, eroavatko korkeakoulutettujen ja ei-korkeakoulutettujen vanhempien korkeakoulussa opiskelevien lasten työelämäodotukset toisistaan. Äitien ja isien koulutustasojen eroja tutkittiin erikseen.
Tutkimuksen aineisto on osa Nuorisobarometri 2019 -tutkimusta, joka toteutettiin strukturoituina puhelinhaastatteluina 15–29-vuotiaille nuorille. Tämän tutkimuksen aineistoon valittiin vain ne nuoret, jotka opiskelivat parhaillaan korkeakoulussa, eli ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa, päätoimisesti. Tutkimukseemme valikoitui 417 vastaajaa. Tutkimus oli luonteeltaan määrällinen, ja aineiston analyysi toteutettiin käyttäen riippumattomien otosten t-testiä.
Tutkimuksemme mukaan korkeakoulutettujen ja ei-korkeakoulutettujen äitien tai isien lapset eivät eronneet toisistaan työelämäodotusten suhteen tilastollisesti merkitsevästi. Korkeakoulutettujen vanhempien korkeakoulussa opiskelevat lapset kokivat keskimäärin hieman enemmän huolestuneisuutta tulevaisuuden työelämästä kuin ei-korkeakoulutettujen lapset.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Opiskelijoiden työelämä- ja yrittäjyystaitojen edistämistä työelämän toimintakulttuuria simuloimalla ja käsitteitä selkeyttämällä
Patja, Päivi; Malin, Virpi; Häkkinen, Reija; Suoranta, Mari (Koulutuksen tutkimuslaitos, 2020) -
What makes the difference : PIAAC as a resource for understanding the problem-solving skills of Europe's higher-education adults
Hämäläinen, Raija; De Wever, Bram; Nissinen, Kari; Cincinnato, Sebastiano (Pergamon Press, 2019)The ever-evolving technological landscape is challenging adults' problem-solving skills. The central goal of higher education (HE) is to guarantee a high level of know-how, which is in line with the changing demands of ... -
Korkeakouluopiskelijoiden kokemuksia opiskelijavaihdosta sekä työelämätaitojen kehittymisestä opiskelijavaihdon aikana
van Niftrik, Milada (2024)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli ymmärtää korkeakouluopiskelijoiden kokemuksia opiskelijavaihdosta. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, minkälaisten työelämätaitojen tutkittavat kokivat kehittyneen ... -
Kilvoittelusta kilpailuun? : artikkelikokoelma Korkeakoulututkimuksen juhlasymposiumista 25.-26.8.2008
Aarrevaara, Timo; Saarinen, Taina (Jyväskylän yliopisto, koulutuksen tutkimuslaitos, 2009) -
Vastaako koulutus työelämän vaatimuksia ja löytyykö työpaikkaa omalta alalta? : vuosina 2010–2020 valmistuneiden liikunnan yhteiskuntatieteiden maistereiden kokemuksia koulutuksesta ja työllistymisestä.
Kokki, Ari-Pekka (2022)Liikuntahallinnon, nykyään liikunnan yhteiskuntatieteiden, koulutusohjelmasta on perinteisesti työllistytty julkisen sektorin virkoihin. Yhteiskunnalliset muutokset ja tiukka taloustilanne ovat pienentäneet julkista sektoria ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.