Varhaiskasvatuksen opettajien näkemyksiä pedagogisesta johtajuudesta

Abstract
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää varhaiskasvatuksen opettajien näkemyksiä pedagogisesta johtajuudesta varhaiskasvatuksen työtiimissä. Tutkimuksessa tarkasteltiin sitä, mitä pedagogisella johtajuudella tarkoitetaan varhaiskasvatuksen opettajien kertomana. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää varhaiskasvatuksen opettajien omaa rooliaan työtiiminsä pedagogisena johtajana. Tutkimus on toteutettu laadullisin eli kvalitatiivisin menetelmin. Aineisto on kerätty salatulla turvasähköpostikyselyllä. Tutkimuksen aineisto kerättiin kevään 2023 aikana. Tutkimukseen osallistui yhteensä kahdeksan (N=8) varhaiskasvatuksen opettajan työssä toimivaa ammattilaista. Näistä yhdellä oli maisterin tutkinto, kolmella oli kandidaatin tutkinto, kahdella oli sosionomin tutkinto ja kahdella oli lähihoitajan tutkinto. Aineiston analyysi on toteutettu laadullisella teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että pedagogisella johtajuudella tarkoitetaan varhaiskasvatuksen opettajien kertomana päiväkodin johtajan pedagogista johtajuutta. Lisäksi varhaiskasvatuksen opettaja nähtiin tiiminsä pedagogisena johtajana. Tulosten mukaan varhaiskasvatuksen opettajat kaipaavat tukea tiiminsä pedagogiseen johtajuuteen niin päiväkodin johtajilta kuin muilta tiimissä työskenteleviltä. Myös pedagogiselle keskustelulle kaivataan lisää aikaa varhaiskasvatuksen kiireisen arjen keskeltä. Johtajuuden käsitettä tulee vielä selventää, jotta kaikki työntekijät ovat tietoisia pedagogisesta johtajuudesta ja siihen kuuluvista vastuista.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2023
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202306083619Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access
Copyright© The Author(s)

Share