Pelillisten menetelmien strateginen hyödyntäminen
Authors
Date
2023Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Pelillistämisellä viitataan pelielementtien hyödyntämiseen käyttäjien motivoimiseksi pelien ulkopuolisissa asiayhteyksissä. Pelillistämisellä voidaan parantaa järjestelmiä ja motivoida käyttäjiä. Käytännön toteutuksissa pelillistämisellä
kuitenkin usein epäonnistutaan motivoimaan käyttäjiä haluttuun toimintaan.
Pelillistämistä toteutetaan usein yksinkertaisena prosessina, jossa järjestelmiin
lisätään pelillisiä elementtejä. Käyttäjien motivointi vaatii kuitenkin enemmän
kuin järjestelmien koristelua pelielementeillä. Tässä kandidaatintutkielmassa
tarkasteltiin pelillistämistä, sen menetelmiä ja strategiaa sekä näihin liittyviä
keskeisiä teorioita kirjallisuuskatsauksen keinoin. Tutkielman tavoitteena oli
auttaa pelillistämisen suunnittelijoita toteuttamaan järjestelmiä niin, että pelillistämisellä luodaan arvoa liiketoiminnalle ja edistetään asetettuja strategisia
tavoitteita. Strategian tulisi tutkielman perusteella ohjata koko organisaation
toimintaa siten, että toiminta hyödyttää mahdollisimman tehokkaasti ainutlaatuisen markkina-aseman tavoittelua. Strategian tulisi ohjata pelillistämisen tavoitteita, jotka puolestaan ohjaavat pelillistämisen suunnittelua ja toteutusta.
Pelillisten menetelmien tarkastelu osoitti, että menetelmiä ja niiden vaikutuskeinoja ymmärretään monilla eri tavoilla. Tutkielma osoitti, että menetelmiä on
tarpeen tarkastella asiayhteyden ja kohdeyleisön pohjalta, eivätkä tutkimukset
pysty kertomaan, miten ja mihin menetelmiä tulisi hyödyntää. Pelillistämisen
soveltaminen eri ympäristöihin tunnistetaan keskeiseksi jatkotutkimuksen kohteeksi. Pelillistämistä voidaan hyödyntää ainakin työn tehostamisessa, markkinoinnissa, kuntoilusovelluksissa, matkailun kehityksessä ja yhteiskuntavastuun
mukaisen toiminnan tukena. Tutkielmassa pelillistämisen menestystekijäksi
tunnistetaan se, miten hyvin suunnitteluvalinnoilla palvellaan kohdeyleisöä,
liiketoimintaympäristöä ja strategisia tavoitteita. Pelillistämisen strategista
hyödyntämistä tukemaan esiteltiin malli, joka sisältää tavoitteet, tunnistetun
kohdeyleisön, keinot tavoitteiden saavuttamiseksi sekä kokonaisuuden tarkastelun. Mallin mukaisella pelillistämisen suunnittelulla ja toteutuksella varmistetaan, että pelillistämisellä tuetaan strategian tunnistaman markkina-aseman
tavoittelua.
...


Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [4766]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Ketterien menetelmien hyödyntäminen videopelien julkaisun jälkeisessä ylläpitoprosessissa
Vilhunen, Eetu (2016)Viime vuosien aikana peliala on kasvanut voimakkaasti ja siitä on kehittynyt viihteen ala, jonka asiakaskunta vaatii entistä hauskempia ja viihdyttävämpiä pelejä. Pelien odotetaan myös hyödyntävän nopeasti kehittyvän ... -
Osallisuus strategiaan käytännössä ja sen hyödyntäminen kilpailuetuna suomalaisessa finanssialan organisaatiossa
Heino, Julius (2021)Tässä Pro gradu -tutkielmassa tutkin osallisuutta strategiaan suomalaisessa finanssialan organisaatiossa. Pääteemoja ovat osallisuuden kokemus eri organisaatiotasoilla sekä osallisuuden hyödyntäminen mahdollisena organisaation ... -
Strategisen johdon laskentatoimen menetelmien soveltaminen keskisuomalaisten PK-yritysten päätöksenteossa
Jakosuo, Hanna (2019)Tässä työssä tutkitaan keskisuomalaisten PK- yritysten strategisen johdon laskentatoimen menetelmien hyödyntämistä päätöksenteossa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää kyseiset menetelmät ja menetelmien tarjoamat hyödyt ... -
Spatiaalisen ikkunoinnin ja sokean signaalinerottelun menetelmien hyödyntäminen MEG-aineiston analysoinnissa
Hakala, Karita (2018)Sokean signaalinerottelun menetelmät ovat käyttökelpoisia magnetoenkefalografilla mitattujen aivomagneettikäyrien analysoinnissa. Sokean signaalinerottelun menetelmien avulla voidaan selvittää, mistä aivoaktivaatio on ... -
Lokien lajittelu koneoppivien menetelmien avulla
Hiltunen, Jouni (2022)Poikkeamantunnistus ja tietoturvapoikkeamien hallinta perustuu järjestelmistä kerättävään tapahtuma- ja lokitietoon. Tietojärjestelmien kasvava käyttö ja monimutkaisuus kasvattaa samalla kertyvää lokia ja sen keräämiseen, ...