Pedagoginen johtaminen suomalaisten kuntien varhaiskasvatusorganisaatioissa

Abstract
Tämän laadullisen tutkimuksen tarkoituksena oli lisätä ymmärrystä varhaiskasvatuksen pedagogisesta johtamisesta eri kokoisissa kunnissa, joissa varhaiskasvatuksen organisaatiorakenteet vaihtelevat. Tavoitteena oli kymmenen asiantuntijahaastattelun avulla selvittää näkemyksiä siitä, miten pedagogista johtamista organisoidaan kunnissa sekä tarkastella, mitkä asiat kuvataan merkityksellisiksi seikoiksi pedagogisen johtamisen toimivuuden kannalta. Varhaiskasvatusorganisaation valmistelu- ja asiantuntijatehtävissä työskentelevät haastateltavat valittiin tutkimukseen maksimaalisella variaatiootteella. Tutkimusaineisto koostui tutkittavien teemahaastatteluista ja aineisto analysoitiin laadullisen tutkimuksen sisällönanalyysia hyödyntäen. Tutkimus osoitti, että kuntien varhaiskasvatuksen organisaatiorakenteet vaihtelivat riippuen erityisesti kunnan koosta ja nämä rakenteet muovaavat kunnan pedagogista johtamista sekä sen toteuttamista. Kunnan pedagogisen johtamisen toimivuuteen kuvailtiin liittyvän viisi erilaista merkityksellistä seikkaa: organisointi ja työnjako, resurssit, yhteistyö, arviointi ja kehittäminen sekä muutokset varhaiskasvatuksen ohjauksessa sekä yhteiskunnassa. Tulokset tarjosivat ajankohtaista tietoa siitä, mikä asiat painottuvat pedagogisessa johtamisessa varhaiskasvatusorganisaation uloimmilla organisaatiokehillä toimivien asiantuntijoiden näkökulmasta. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää varhaiskasvatuksen pedagogisissa sekä laadullisissa kehittämistehtävissä.
Main Authors
Format
Theses Master thesis
Published
2023
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202305313386Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In Copyright
Tekijä ei ole antanut lupaa avoimeen julkaisuun, joten aineisto on luettavissa vain Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyösemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/fi/tyoskentelytilat/laitteet-ja-tilat#autotoc-item-autotoc-2.
Copyright© The Author(s)

Share