Differentiaalioppimisen ja määrätietoisen harjoittelun vaikutus tempaukseen aloittelijoilla
Abstract
Motorisilla taidoilla tarkoitetaan tehtäviä, jotka vaativat tietoista kehon liikettä erityisen tavoitteen saavuttamiseksi. Määrätietoinen harjoittelu on toimintaa, joka tähtää harjoiteltavan taidon kehittämiseen. Sen tunnusmerkkejä ovat palaute, keskittyminen, harjoittelijan suuri motivaatio ja ”ideaali” suoritustekniikka, jonkalaisiksi toistoja pyritään muovaamaan. Differentiaalioppiminen on taitoharjoittelumenetelmä, joka pohjautuu kehon itseorganisoitumiseen. Sen tunnusmerkkejä ovat suuri vaihtelu toistojen välillä, sekä palautteen puute. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, voiko tempausta kehittää differentiaalioppimisella ja määrätietoisella harjoittelulla, sekä saavutetaanko toisella menetelmä parempia tuloksia. Molemmilla menetelmillä motoriset taidot ovat kehittyneet aiemmissa tutkimuksissa, mutta harjoitusmenetelmiä ei ole verrattu suoraan keskenään. Taidoksi valikoitui tempaus, liikkeen vaativuuden vuoksi.
Tutkimus koostui alku- ja lopputesteistä, sekä 4 viikkoa kestävästä harjoittelujaksosta. Tutkimukseen osallistui 17 tutkittavaa, joista 2 putosi pois. Tutkittavat jaettiin differentiaalioppimisen ja määrätietoisen harjoittelun ryhmiin, joiden kehitystä vertailtiin alku- ja lopputestien välillä. Ryhmät harjoittelivat 2 kertaa viikossa. Suorituskykyä mitattiin 1 RM tuloksen, sekä tangon horisontaalisuuntaisen siirtymän avulla.
Molempien ryhmien tempauksen 1 RM tulos nousi merkitsevästi (p<0.05). Differentiaalioppimisen ryhmän 1 RM tulos nousi merkitsevästi enemmän (p<0.05). Tangon horisontaalisuuntaisessa siirtymässä ei tapahtunut kummallakaan ryhmällä tai ryhmien välillä merkitseviä muutoksia.
Ryhmien kasvanut 1 RM tulos ei ollut yllättävä, sillä molemmilla harjoittelumenetelmällä on saatu aikaisemmissa tutkimuksissa kehitystä motorisiin taitoihin. Differentiaalioppimisen ryhmän suurempi 1 RM tulos voi selittyä harjoittelussa käytetyillä suuremmilla kuormilla ja liikenopeuksilla, ja/tai useammilla kokonaissuorituksilla. On myös mahdollista, että suuri satunnaisten häiriöiden määrä on johtanut taidon tehokkaampaan konsolidaatioon.
Main Author
Format
Theses
Bachelor thesis
Published
2022
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202305233179Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish