Pelivälinemanipulaatiolla toteutetun differentiaalioppimisen vaikutukset kiekonkäsittelytaidon kehittymiseen lapsijääkiekkoilijoilla

Kiekonkäsittelytaito on tärkeä taito jääkiekossa, mutta sen kehittämistä käsitteleviä tutkimuksia on hyvin niukasti. Kiekonkäsittelyä harjoitellaan usein jään ulkopuolella erilaisilla pelivälineillä. Differentiaalioppimisen periaatteet huomioiden tämän aikaansaama vaihtelu voi olla taidon oppimiselle eduksi. Tässä tutkimuksessa esitetty pelivälinemanipulaatio on yksi tapa soveltaa differentiaalioppimista kiekonkäsittelytaidon harjoittelussa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella, miten pelivälinemanipulaatiolla toteutettu differentiaalioppiminen vaikuttaa lapsijääkiekkoilijoiden kiekonkäsittelytaidon kehittymiseen ja kehityksen säilymiseen. Tutkimuksen aloitti 44 tutkittavaa, joista 28 suoritti tutkimuksen loppuun. Tutkittavat olivat 9–14-vuotiaita jääkiekkoilijoita. Tutkimuksen loppuun asti suorittaneista 14 kuului pelivälinemanipulaatioryhmään, 8 muuttumattoman pelivälineen ryhmään ja 6 kontrolliryhmään, joka jatkoi vain tavanomaista lajiharjoitteluaan. Kiekonkäsittelytaitoa mitattiin testiradalla, jonka suoritusaika toimi kiekonkäsittelytaidon mittarina. Pelivälinettä radalla kuljettaen tehtyjen suoritusten lisäksi rata suoritettiin myös ilman pelivälinettä, jotta lisäksi kuljettamisvaje saatiin laskettua. Alkutestin ja lopputestin välissä pelivälinemanipulaatioryhmä ja muuttumattoman pelivälineen ryhmä osallistuivat ryhmiensä mukaisiin 8 viikon mittaisiin kiekonkäsittelytaidon harjoitusinterventioihin. Kolme viikkoa lopputestin jälkeen pidetyssä säilyvyystestissä tarkasteltiin interventiolla saavutetun kehityksen säilymistä. Ryhmien sisäistä kehitystä tarkasteltiin Friedmanin testillä ja ryhmien välisiä eroavaisuuksia Kruskal-Wallis -testillä. Pelivälinemanipulaatioryhmä oli ryhmistä ainoa, joka saavutti harjoitusjakson aikana tilastollisesti merkitsevää (p < 0,05) ryhmän sisäistä kehitystä kuljettamisajoissa (–1,85 ± 2,21 s alkutestistä lopputestiin). Pelivälinemanipulaatioryhmän kehitys säilyi säilyvyystestiin (–3,16 ± 3,13 s alkutestistä säilyvyystestiin, p < 0,05). Kruskal-Wallis -testillä ei kuitenkaan löytynyt tilastollisesti merkitseviä eroja ryhmien väliselle kehitykselle. Mikään ryhmistä ei saavuttanut tilastollisesti merkitsevää kehitystä kuljettamisvajeiden osalta. Pienet ryhmäkoot vaikuttivat osaltaan siihen, miksi merkitsevyyksiä ryhmien välisille eroille ei löytynyt. Tutkimustulos antaa kuitenkin vahvistusta sille, että differentiaalioppiminen on hyvä keino kehittää motorista taitoa. Kiekonkäsittelytaidon osalta differentiaalioppimista voidaan aikaansaada pelivälinemanipulaation avulla.