Simuloidun hypoksiajakson vaikutukset autonomisen hermoston toimintaan ja elimistön suorituskykyyn kestävyysurheilijoilla

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten Live High – Train Low and High -mallin (LHTLH) mukainen hypoksiajakso vaikuttaa kestävyysurheilijoiden autonomisen hermoston palautuneisuuteen, räjähtävään voimantuottokykyyn ja submaksimaaliseen kestävyyssuorituskykyyn. Lisäksi haluttiin tutkia vaikuttavatko nämä muuttujat toisiinsa. Tutkimukseen osallistui tutkittavina 16 vapaaehtoista kansallisen tai kansainvälisen tason maasto- tai ampumahiihtäjää (11 naista, 5 miestä). Urheilijat asuivat neljän viikon ajan alppimajassa 2500 metrin korkeutta vastaavassa ilman happipitoisuudessa. Harjoittelua suoritettiin sekä merenpinnan tasolla että simuloiduissa hypoksisissa olosuhteissa. Autonomisen hermoston palautuneisuutta arvioitiin leposykkeen, sykevälivaihtelun ja ortostaattisen sykkeen mittauksien avulla. Subjektiivisia tuntemuksia analysoitiin harjoituspäiväkirjoista. Kestävyyssuorituskykyä mitattiin maksimaalisen hapenottokyvyn testillä ja submaksimaalisella juoksumattotestillä. Räjähtävää voimantuottokykyä tutkittiin staattisella ja esikevennetyllä hyppytestillä sekä reaktiivisella pohjehyppelyllä. Suurin osa tutkimuksen mittauksista analysoitiin neljältä suorituskykytestipäivältä. Mittaukset suoritettiin viikkoa ennen hypoksiajaksoa sekä hypoksiajakson viikoilla 2, 3 ja 4. Vain alku- ja loppumittauksista analysoitiin maksimaalinen hapenottokyky, kehon paino sekä hemoglobiinimassa mitattuna hiilimonoksidin takaisinhengitysmenetelmällä. Tutkimuksessa havaittiin tilastollisesti merkitsevä, noin neljän prosenttiyksikön lasku happisaturaatiossa (p<0,001), 5,0 ± 3,0 %:n (p<0,001) kasvu tutkittavien hemoglobiinimassassa sekä 1,8 ± 1,7 % (p<0,001) kehonpainon lasku hypoksiajakson aikana. Maksimaalisessa hapenottokyvyssä ei havaittu muutoksia. Autonomisen hermoston tilaa arvioivissa mittauksissa vain ortostaattisessa sykkeessä havaittiin merkitsevä 15,3 ± 13,5 bpm (p=0,009) kasvu hypoksiajakson aikana. Staattisen hyppytestin hyppykorkeudessa havaittiin 6,2 ± 8,6 % (p=0,030) kasvu ja reaktiivisen pohjehyppelyn maksimaalisessa tehossa 4,5 ± 6,8 % (p=0,031) kasvu alkumittausten ja kolmannen hypoksiaviikon välillä. Submaksimaalisen juoksumattotestin muuttujista ainoastaan RPE:ssa havaittiin merkitsevää kasvua testikertojen välillä hypoksiajakson edetessä. Autonomisen hermoston palautuneisuutta arvioivien sykemuuttujien, suorituskykytestien ja subjektiivisten tuntemusten muutosten välillä ei havaittu korrelaatioita hypoksiajakson aikana. Tutkimuksessa vahvistettiin aiempien tutkimusten tuloksia hypoksian aiheuttaman happisaturaation ja hemoglobiinimassan muutosten osalta, sekä havaittiin räjähtävän voimantuoton kasvua hypoksian seurauksena. Eri muuttujien välisten korrelaatioiden osalta tutkimuksen tulokset jäivät odotettua heikommiksi, mihin pääsyinä ovat todennäköisesti tutkimuksen pieni otanta ja siten tulosten suuri hajonta sekä erilaiset mittaustekniset asiat.