Live Aid : voiko yksi musiikkitapahtuma muuttaa maailmaa?
Authors
Date
2023Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkin tässä kirjallisuuskatsauksessa sitä, millaisia vaikutuksia Band Aidilla ja Live Aidilla on ollut Etiopiassa, sekä millainen merkitys niillä on yhteiskunnallisesti ollut. Band Aid on Irlantilaisen Bob Geldofin vuonna 1984 perustama tunnetuista muusikoista koottu yhtye, jonka joulusinglellä kerättiin rahaa Etiopian nälänhädän uhreille. Live Aid taas on yksi maailman suurimmista rock-tapahtumista, joka jatkoi rahankeräystä seuraavana kesänä. Tarkastelen tutkielmassani myös millainen voima musiikilla on. Tutkielmani lähteinä käytän sekä tieteellisiä, että aikakausilehdissä julkaistuja artikkeleita , dokumentteja, sekä aiheeseen liittyviä väitöskirjoja ja maisterintutkielmia.
Pohjustan aihettani kertomalla ensin Iso-Britannian tilanteesta vuosina 1984–1985, sekä Etiopian tilanteesta samoina vuosina. Seuraavaksi kerron Band Aidista ja sen synnystä. Sitten siirryn Live Aidiin, ja kerron tapahtuman järjestämisestä, esiintyjistä, ja menestyksestä. Sitten tarkastelen näiden tapahtumien konkreettisia vaikutuksia Etiopian tilanteeseen. Lopuksi pohdin, muuttiko Live Aid maailmaa, ja millainen voima musiikilla yleensäkin on.
Tutkielmaa tehdessä havaitsin, että Band Aidin ja Live Aidin suurin merkitys oli lopulta tietoisuuden levittäminen Etiopian nälänhädästä. Ne myös näyttivät maailmalle kuinka paljon musiikilla on voimaa. Tämän aiheen tutkimista on mahdollista laajentaa esimerkiksi muihin 1980-luvulla olleisiin musiikkiprojekteihin, joilla on tehty hyväntekeväisyyttä Afrikkaan.
...


Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [4764]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Ilmasto muuttuu ja muuttaa maailmaa – mutta muuttuuko sosiaalityö?
Harrikari, Timo; Lunabba, Harry; Mänttäri-van der Kuip, Maija (Sosnet – Valtakunnallinen sosiaalityön yliopistoverkosto, 2020) -
"Ihmetellä täytyy sitä mielen jaloutta, millä kaikki kestettiin" : suurten nälkävuosien muistelua 1910-luvun Pohjanmaalla ja Viipurin alueella
Tarvainen, Kaisla (2021)Kandidaatintutkielmassa tutkitaan 1910-luvulla Pohjanmaalta sekä Viipurin läänistä kerättyä muistitietoa 1860-luvun nälkävuosiin liittyen. Muistitiedon kautta selvitetään alueiden taloudellista tilannetta ennen nälkäkriisiä, ... -
Poverty, inequality and the Finnish 1860s famine
Voutilainen, Miikka (University of Jyväskylä, 2016) -
Omaisuusrikokset Lammin pitäjässä nälkävuonna 1697
Haapala, Eeva (2022)Tutkielmassa tarkastellaan Lammin pitäjässä vuonna 1697 tehtyjä omaisuusrikoksia. Tavoitteena on selvittää, millaisia omaisuuteen kohdistuvia rikoksia ihmiset tekivät ja näkyikö nälänhätä tekojen taustalla. -
Tule joulu nälkäinen
Voutilainen, Miikka (Historian ja etnologian laitos, Jyväskylän yliopisto, 2019)