”Kyllähän tää on semmosta, vähän niinkun semmosta kameleonttityötä” : ohjaavat opettajat inklusiivisen kasvatuksen tavoitteiden edistäjinä lähikouluyhteistyössä
Tekijät
Päivämäärä
2023Tekijänoikeudet
© The Author(s)
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin inklusiivisen kasvatuksen tavoitteiden edistämistä oppimis- ja ohjauskeskuksen ohjaavien opettajien tekemässä lähikouluyhteistyössä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisissa rooleissa ohjaavat opettajat toimivat lähikouluyhteistyössä sekä millaisia haasteita he kokevat rooleissaan. Tutkimuksen yksilö- tai parihaastatteluihin osallistui seitsemän ohjaavaa
opettajaa oppimis- ja ohjauskeskus Valterin eri
toimipisteistä. Kerätty haastatteluaineisto analysoitiin sisällönanalyyttisesti. Tutkimuksessa tunnistettiin viisi ohjaavan opettajan roolia, jotka olivat tiedonantaja, ajatusten avartaja, kanssakulkija, muutosagentti sekä moniäänisyyden turvaaja. Ohjaavat opettajat olivat kohdanneet lähikouluyhteistyön aikana haasteita liittyen lähikoulujen opettajien tietojen tai taitojen puutteisiin, heidän ajattelunsa tai toimintansa muuttamiseen, kumppanuuden rakentamiseen, sitoutumattomuuteen ja rakenteisiin sekä yhteistyön eri osapuolten välisiin
ristiriitatilanteisiin. Tutkimuksen tuloksena muodostuneet ohjaavien opettajien erilaiset roolit voidaan nähdä toisiaan täydentävänä kokonaisuutena, jonka avulla erilaisiin lähikoulujen tarpeisiin voidaan vastata joustavasti inklusiivisen kasvatuksen tavoitteiden edistämiseksi. Tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että ohjaavat opettajat pyrkivät lähestymään yhteistyön aikana esiintyviä haasteita etsimällä niihin mahdollisia ratkaisuja.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29758]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Inklusiivisen kasvatuksen teemojen käsittely opettajankouluttajien opetuksessa
Pulkkinen, Jonna; Pirttimaa, Raija; Viitala, Riitta (Suomen kasvatustieteellinen seura, 2024)The implementation of inclusive education requires versatile skills from teachers, which also must be taken into account in teacher education. This study examines the extent to which teacher educators (N=142) address ... -
Opettajan vastuu inklusiivisen kasvatuksen toteuttamisessa
Naukkarinen, Aimo (Suomen kasvatustieteellinen seura, 2018) -
Opettajien käsityksiä koulun inklusiivisen toimintakulttuurin kehittämisestä
Pitkänen, Katri (2024)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata opettajien käsityksiä koulun inklusiivisen toimintakulttuurin kehittämisestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Käsitteenä inkluusio on hyvin moniulotteinen, mikä luo myös ... -
“Se resurssin tuominen sinne on ehkä se kaiken a ja o.” : opettajien käsityksiä inklusiivisen liikunnanopetuksen toteuttamisesta ja sen vaatimasta ammattitaidosta
Lehtinen, Paula; Siimekselä, Sini (2019)Koulutuksellisen inkluusion pyrkimyksenä on luoda kaikille oppilaille yhdenvertaiset mahdollisuudet opiskella ja oppia. Tässä tutkimuksessa koulutuksellista inkluusiota tarkasteltiin käytännön toteutuksen näkökulmasta. ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.