Liikuntakasvatuksen eetos
Abstract
Artikkelissa tarkastellaan liikuntakasvatuksen eetosta koulujen liikunnanopetuksen ja liikunnanopettajakoulutuksen perustana. Liikuntakasvatuksen eetos tarkoittaa liikunnanopetuksen toimintaa ohjaavia rakenteita, käytänteitä, tottumuksia, tapoja, uskomuksia ja arvostuksia. Artikkelin perimmäinen tarkoitus on pohtia, missä määrin urheilun eetos heijastuu liikunnanopetuksen eetokseen. Artikkeli perustuu filosofiseen näkökulmaan, jonka pohjalta tarkastellaan opettajien käsityksiä liikunnanopetuksesta ja siihen liittyvästä asiantuntijuudesta. Aineistona on Opettaja-lehdessä syksyllä 2011 käyty keskustelu tästä teemasta. Filosofisella tasolla tarkastellaan ensin eetoksen käsitteen merkitystä yleisesti, sen merkitystä ja käsitehistoriaa. Filosofisessa tarkastelussa esillä ovat kysymykset hyvästä elämästä sekä liikunnan merkityksestä sen edistäjänä. Opettaja-lehdessä käydyn keskustelun analysointiin sovelletaan Kirsi Hämäläisen väitöskirjatutkimuksen jäsennystä, jossa eroteltiin viisi erilaista urheilun eetosta: työn, menestyksen, virtuositeetin, hauskuuden ja huolenpidon eetokset. Opettajassa käydystä keskustelusta löytyvät edustettuina kaikki nämä urheilun eetoksen muodot. Kirjoittajat tarkastelevat myös kysymystä, onko syytä rajata keskustelu liikunnanopetuksen arvoista ja päämääristä liikunnanopetuksen asiantuntijoiden väliseksi asiantuntijadiskurssiksi. Kirjoittajien näkemys on, että erilaisten näkökulmien huomioiminen parantaa myös liikunnanopetuksen käytänteitä. Perimmäisenä päämääränä on, että liikuntakasvatuksen eetos rakentuisi positiivisen tunnustuksen dialektiikan varaan, jossa jokaiselle annetaan asianmukainen tunnustus työstä ja osaamisesta omalla persoonallisella tavalla.
Main Authors
Format
Articles
Research article
Published
2012
Series
Subjects
Publication in research information system
Publisher
Liikuntatieteellinen seura
Original source
file://fileservices.ad.jyu.fi/homes/rsalmine/Downloads/lt612_tutkimusartikkelit_heikkinen_lowres.pdf
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202303082059Käytä tätä linkitykseen.
Review status
Peer reviewed
ISSN
0358-7010
Language
Finnish
Published in
Liikunta & Tiede
Citation
- Heikkinen, H. L., Huttunen, R., & Pesonen, J. (2012). Liikuntakasvatuksen eetos. Liikunta & Tiede, 49(6), 18-22. file://fileservices.ad.jyu.fi/homes/rsalmine/Downloads/lt612_tutkimusartikkelit_heikkinen_lowres.pdf
Copyright© 2012 Liikuntatieteellinen seura