Johtajan rooli työhyvinvoinnin edistämisessä : miten varhaiskasvatuksen yksikön johtaja voi toiminnallaan edistää työyhteisön työhyvinvointia?
Abstract
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mikä on varhaiskasvatuksen yksikön johtajan rooli työyhteisön työhyvinvoinnin rakentumisessa, ja millaisia työhyvinvointia edistäviä johtajan toimintatapoja varhaiskasvatuksessa ilmenee. Erityisesti varhaiskasvatuksen opettajien työhyvinvointi ja sitoutuminen ovat pitkään olleet yhteiskunnallisen tarkastelun kohteena. Tutkimuksen tavoitteena on siten kehittää konkreettisia keinoja johtamisen tueksi ja työhyvinvoinnin edistämiseksi ja varhaiskasvatuksen henkilöstön alalle sitoutumisen vahvistamiseksi. Tutkimus on saanut OAJ:n hankerahan.
Tutkielma on toteutettu kahdella - aiempiin tutkimuksiin sekä tutkimusaineistoon pohjautuvalla - sisällönanalyysillä. Aiempiin tutkimuksiin perustuva analyysi on toteutettu ennen tutkimuksen aineiston keruuta vaikuttaen lomakehaastattelun kysymysten rakentumiseen. Tutkimuksen informantteina toimivat varhaiskasvatuksen yksiköiden johtajat sekä henkilöstö, jotka ovat valikoituneet tutkimukseen valtakunnallisesti satunnaisotannalla. Tutkimukseen osallistui lopulta kuusi tutkittavaa.
Aiempien tutkimusten pohjalta toteutetusta analyysirungosta on havaittavissa neljä työhyvinvoinnin rakentumisen taustalla vaikuttavaa ulottuvuutta: työhyvinvoinnin johtajuus, työhyvinvoinnin yhteiskunnalliset tekijät, työhyvinvoinnin sosiaalinen ulottuvuus sekä työhyvinvoinnin psykologinen ulottuvuus. Tutkimusaineiston analyysi toteutettiin sisällönanalyyttisesti luokittelemalla pelkistettyjä ilmauksia aiempien tutkimusten pohjalta löytyneiden työhyvinvoinnin ulottuvuuksien mukaisesti. Tutkimustuloksia tarkasteltiin siten ulottuvuuksien kautta varhaiskasvatuksen kontekstissa. Sisällönanalyysien myötä muodostui siten syvällinen ymmärrys niistä tekijöistä, joilla varhaiskasvatuksen yksiköiden johtajat voivat olla edistämässä henkilöstönsä työhyvinvointia.
Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta varhaiskasvatuksen yksikön johtajan käyttäytymisen, vuorovaikutuksen sekä luottamussuhteen rakentumisen olevan merkityksellistä koko työyhteisön työhyvinvoinnin rakentumisen kannalta. Työhyvinvointia edistävät johtajan toimintatavat mahdollistuvat johtajan omasta työhyvinvoinnista huolehtimisen sekä positiivisen suhtautumisen myötä. Tutkimus luo konkreettisia ohjeita johtajille sekä oman työnsä kehittämiseksi että työyhteisön työhyvinvoinnin edistämiseksi.
Main Authors
Format
Theses
Master thesis
Published
2022
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202302141733Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish