Practice Architectures of Peer-Group Mentoring in New Teachers’ Professional Development

Abstract

The purpose of this study was, first, to examine Finnish peer-group mentoring practices and how they are prefigured by practice arrangements (practice architectures) in the Finnish educational context (practice landscape), based on certain historically developed notions that define the role and task of the teachers (practice traditions). Second, this study aimed to provide research-based knowledge for the application of peer learning to teachers’ professional learning and development. This study utilises the theory of practice architectures as the theoretical framework and analytical tool. According to the theory of practice architectures, practices are enabled and constrained by cultural-discursive, material-economic, and social-political arrangements, which are specific to the site of the practice. This article-based dissertation consists of four sub-studies, of which three were interrogation of the Finnish model of peer-group mentoring, and one sub-study examined the methodological view for the conceptual investigation of peer-group mentoring. Methodologically, this dissertation represents qualitative research in the fields of teacher education and mentoring. Several datasets were utilised in this study. Empirical data in Studies 1 and 2 were collected in teachers’ focus group interviews, and teachers’ essay writings were gathered using the Method of Empathy Bases Stories. Study 3 was a review article of 46 research papers on peer-group mentoring. Study 4 was an autoethnographical investigation of the research process, and data consisted of self-reflective writings of the four research participants in Studies 1 and 2. The main findings of this study are that peer-group mentoring supports teachers’ professional development and that it can be used for the induction of new teachers and for facilitating teachers’ peer learning. However, the national practice architectures do not sufficiently support the organisation of mentoring in Finland. The problems lie particularly in the material–economic and social–political practice architectures, which are manifested in the absence of national funding and collective agreements as necessary conditions for the establishment of mentoring.

Tutkimuksessa tarkasteltiin suomalaisen vertaisryhmämentoroinnin käytäntöjä ja niitä määrittäviä tekijöitä, käytäntöarkkitehtuureja, suomalaisessa koulutusjärjestel-mässä. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tutkimusperustaista tietoa vertaisoppimisen soveltamisesta osana opettajien ammatillista oppimista ja kehittymistä. Tutkimuksessa hyödynnettiin käytäntöarkkitehtuuriteoriaa teoreettisena viitekehyksenä ja analyyttisenä työkaluna. Käytäntöarkkitehtuuriteorian mukaan käytännöt mahdollistuvat ja rajoittuvat kolmenlaisten ennakkoehtojen perusteella, jotka määrittyvät paikallisesti. Näitä ovat kulttuuris-diskursiiviset, materiaalis-ekonomiset ja sosiaalis-poliittiset ennakkoehdot. Artikkelimuotoinen väitöstyö koostui neljästä osatutkimuksesta, joista kolmen keskiössä oli suomalaisen vertaisryhmämentoroinnin tarkastelu ja yksi osatutkimuksista tarkasteli väitöstyön metodista lähestymistapaa osana vertaisryhmämentoroinnin käsitteellistä tutkimusta. Väitöstyö edustaa laadullista opettajankoulutuksen ja mentoroinnin tutkimusta. Väitöstyössä hyödynnettiin useampaa aineistoa. Osatutkimuksissa 1 ja 2 aineisto koostui opettajien pienryhmähaastatteluista ja opettajien kirjoitelma-aineistosta, jossa hyödynnettiin eläytymismenetelmää. Osatutkimus kolme oli katsausartikkeli, jossa käsiteltiin yhteensä 46:ta tutkimusjulkaisua vertaisryhmämentorointiin liittyen. Osatutkimuksessa 4 hyödynnettiin neljän tutkijan reflektiivisiä kirjoituksia tutkimuksen prosessista, joita analysoitiin autoetnografian keinoin. Väitöstutkimuksen keskeisin havainto on, että vertaisryhmämentorointi tukee opettajien ammatillista kehittymistä ja vertaisryhmämentorointia voidaan soveltaa opettajien perehdyttämiseen, jolla tuetaan opettajien välistä vertaisoppimista. Kansallisella tasolla käytännön arkkitehtuurit eivät kuitenkaan tue riittävästi mentoroinnin järjestämistä. Keskeisimmät haasteet ovat rahoituksen järjestäminen ja kansallinen sopiminen riittävistä ehdoista mentoroinnin järjestämiseksi.