Perheellisten ja lapsettomien yliopisto-opiskelijoiden opintoihin kiinnittyminen COVID-19 pandemian varjossa
Abstract
Perheellisten ja lapsettomien opiskelijoiden arki koostuu erilaisista osa-alueista ja haastaa heitä eri tavoin. COVID-19 pandemian aikaiset opintojen haasteet korostavat kiinnittymisen tutkimisen tärkeyttä, sillä opintoihin kiinnittymisen on todettu olevan yhteydessä esimerkiksi opintojen etenemiseen sekä toisaalta opintojen keskeyttämiseen. Selvitimme yliopisto-opintoihin kiinnittymisen tilaa University Students Engagement Inventory (USEI) -mittarin avulla. Tutkimus osoitti, että perheelliset opiskelijat ovat vahvemmin opintoihinsa kiinnittyneitä kuin lapsettomat opiskelijat. Tämä voi johtua siitä, että etäopetusjärjestelyt helpottavat perheellisiä opiskelijoita eri elämän osa-alueiden yhdistämisen suhteen, jolloin he voivat paremmin myös kiinnittyä opintoihinsa. Lapsettomia opiskelijoita puolestaan haastaa erityisesti motivaation puute, joka mahdollisesti kumpuaa sosiaalisten kontaktien vähenemisestä pandemia-aikana.
Main Authors
Format
Theses
Bachelor thesis
Published
2021
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202211185272Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
Tietueessa on rajoitettuja tiedostoja. You can request a copy of this thesis here The material is available for reading at the archive workstation of the University of Jyväskylä Library.
Tekijä ei ole antanut lupaa avoimeen julkaisuun, joten aineisto on luettavissa vain Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyösemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/kokoelmat/arkistotyoasema..