Perinteisten pankkien tulevaisuus : jyräävätkö uudet pankit: Fintech, Neo-pankki ja Bionic pankki
Abstract
Koko rahoitussektori on muutoksen kynsissä ja eniten muutos tulee vaikuttamaan perinteisten pankkien toimintaan. Muutoksia ajavia tekijöitä on valtavasti, mutta tutkielmassa merkittävimmiksi tekijöiksi on nostettu regulaatio, digitalisaatio, erilaiset teknologian mahdollistamat ratkaisut, kuten big data, tekoäly ja koneoppiminen. Lisäksi tutkielma ei voi sivuuttaa COVID-19 pandemian massiivisia globaaleja talousvaikutuksia, joilla on ollut väistämätön vaikutus myös perinteisten pankkien toimintaan. Muutoksesta ovat hyötyneet eniten digitaaliset toimijat, joilla on ydinliiketoiminnan mahdollista-jana älykästä teknologiaa. Kilpailevista toimijoista tarkastellaan FinTech -, Neo– ja Bionic pankkeja. Bionic pankki on käsitteistä kaikista tuntemattomin ja siitä löytyy vähiten tutkimuskirjallisuutta. Tutkimus on toteutettu kirjallisuuskatsauksena ja sisältö pohjautuu aiempiin tutkimuksiin. Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella perinteisten pankkien tulevaisuuden kilpailukykyä suhteessa uuden aikakauden teknologiapainotteisempiin pankkeihin. Tietoja voidaan käyttää perinteisten pankkien kehittämiskohteiden havaitsemiseen ja kehittämiseen.
Main Author
Format
Theses
Bachelor thesis
Published
2022
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202210034767Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish