"Mitähän tekemistä tälläkin oli urheilun kanssa?" : suomalaisen jalkapallokannattajan mediakuva
Abstract
Kansainvälisessä mediassa jalkapallofanit harvoin esiintyvät positiivisessa valossa.
Kansainvälisissä jalkapallokannattajia käsittelevissä tutkimuksissa on havaittu, että media sortuu usein kannattajista kirjoittaessaan liioitteluun ja syyllistämiseen ja antaa kannattajista
melko yksipuolisen kuvan.
Tässä liikunnan yhteiskuntatieteiden pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten jalkapallokannattajien mediakuvaa kotimaisessa mediassa. Tutkimuksessa selvitetään, millaisia
juttuja jalkapallokannattajista kirjoitetaan, missä yhteyksissä ja ketkä toimijat jutuissa pääsevät ääneen. Tutkimusaineisto koostuu Ilta-Sanomissa ja Helsingin Sanomissa 1.4.2018–1.11.2018
välisenä aikana julkaistuista suomalaisia jalkapallokannattajia käsittelevistä jutuista, jotka löytyivät myös medioiden verkkosivuilta. Ajankohta myötäili miesten kotimaisen pääsarjan
Veikkausliigan kautta. Aineisto (n=35) on analysoitu sekä määrällisesti (sisällön erittely) että laadullisesti (sisällönanalyysi).
Tutkimusaineiston perusteella suomalaisten jalkapallokannattajien mediakuva on varsin negatiivinen ja jalkapallokannattajista kirjoitetaan lähinnä kriittiseen sävyyn. Aineistossa useimmiten esiin nousseet teemat olivat kannattajien syyllistyminen rikoksiin sekä kannattajien
aiheuttamat järjestyshäiriöt. Jutuissa ääneen pääsivät useimmiten poliisi tai seuran edustaja, joiden kommentit olivat toisinaan asenteellisia ja latautuneita. Aineiston perusteella kannattajilla ei juurikaan ole mahdollisuutta vaikuttaa siihen, miten heistä kirjoitetaan, sillä heidän ääntään ei jutuissa juuri kuultu.
Toisaalta miesten jalkapallomaajoukkueen kannattajien kohdalla media nosti esiin mielellään kannattajien luoman hyvän tunnelman. Siitä huolimatta myös miesten maajoukkueen ottelua
ennakoitiin potentiaalisten järjestyshäiriöiden kautta. Tulokset myötäilevät kansainvälisiä tutkimuksia ja osoittavat, että media käyttää usein tuttua kehystä jalkapallokannattajista
kirjoittaessaan.
Main Author
Format
Theses
Master thesis
Published
2022
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202209214630Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish