Tunteet viestinnän haasteena ydinvoimakriisissä
Abstract
Tutkimuksessa tarkastellaan Olkiluodon ydinvoimalaitoksen kakkosreaktorissa 10.12.2020 tapahtuneen laitoshäiriötilanteen kansalaisissa aiheuttamia tunnereaktioita ja niiden syitä. Tutkimuksessa selvitettiin, mitkä olivat kansalaisten keskeisiä tunteita ja mihin ne kohdistuivat tilanteessa. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, toistuvatko tunnereaktiot ja tiedontarpeet toisistaan riippumattomissa ydinvoimakriiseissä.
Tutkielman teoriaosuus pohjautuu Coombsin (1995, 2007, 2010, 2012, 2019, 2020), Coombsin ja Holledayn (1996, 2005, 2009, 2012, 2014), Benoitin (1995, 1997,
2015) sekä Benoitin ja Brinsonin (1994, 1999) kriisiviestinnän sekä Berryn (2004), Lehtosen (2009) ja Segerin (2006) riskiviestinnän teorioihin. Tunteita selvitetään Lazaruksen (1991) tunneteorian avulla. Kriisiviestintää ja tunteita tarkastellaan Jinin, Pangin ja Cameronin tuottamalla arviointimallilla (The Integrated Crisis Mapping -model, ICM, 2007, 2010). Tutkielmassa sivutaan myös dialogia ja aiheen hallintaa (Issue Management) kriisiviestinnän yhteydessä.
Tutkimusaineisto koostui 18.12.2020–4.1.2021 toteutetun sähköisen kyselyn vastauksista, joiden avulla selvitetään 3 552 vastaajan tunnereaktioita ja niiden syitä
laitoshäiriötilanteessa. Tutkimuksessa tutkittiin myös Ukrainan sotaan liittyviä mkansalaisyhteydenottoja, joiden avulla selvitettiin, toistuivatko Olkiluodon tapauksessa mtunnistetut tunnereaktiot ja niiden syyt myös Ukrainan sodan yhteydessä.
Tutkimusmenetelmänä käytettiin laadullista tapaustutkimusta ja aineistoja analysoitiin sisällönanalyysin keinoin. Tutkimus vahvistaa tarpeen huomioida viranomaisten kriisiviestinnässä kansalaisten
tunnereaktiot ja konkreettisen tarpeen saada selkeitä toimintaohjeita ydinvoimakriisissä. Tunnistamalla kansalaisten tunteet ja tiedontarpeet, voidaan vaikuttaa etenkin negatiivisiin tunteisiin. Tutkimuksessa todettiin myös, että pääsääntöisesti tunnereaktiot ja niiden syyt toistuvat ydinvoimaan liittyvissä kriiseissä. Tutkimustulosten voidaan todeta tukevan aiempaa tutkimusta.
Main Author
Format
Theses
Master thesis
Published
2022
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202208114012Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish