Iän, fysioterapiaohjauksen ja hoitomuotojen yhteys akillesjänteen repeämän jälkeiseen toimintakykyyn ja fyysiseen aktiivisuuteen : kliininen seurantatutkimus

Abstract

Kun akillesjänne repeää äkillisesti, liikkuminen loppuu välittömästi. Keski-ikäisten liikuntavammana tunnettu repeämä on lisääntynyt aktiivista arkea viettävillä 60-80-vuotiailla ja ilmaantuvuus on miehillä kolme kertaa yleisempää kuin naisilla. Iäkkäät ohjautuvat konservatiiviseen hoitoon, mutta systemaattista ja näyttöön perustuvaa kuntoutuksen sisältöä ei ole tutkimuksilla osoitettu. Tässä pro gradu tutkielmassa selvitin, iän, fysioterapiaohjauksen ja hoitomuotojen yhteyttä akillesjänteen repeämän jälkeiseen toimintakykyyn ja fyysiseen aktiivisuuteen. Keräsin aineistoni postikyselynä vuonna 2019 Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä akillesjänteen repeämästä vuosien 2009–2016 aikana hoidetuilta henkilöiltä. Tutkimusaineistossa (n=184) oli miehiä 73 % ja naisia 27 %. Tutkittavien keski-ikä oli 57 vuotta (14–89 vuotta). Vastemuuttujina olivat toimintakyvyn rajoitukset ja fyysinen aktiivisuus. Luokittelin kaksi ryhmää ATRS-kyselyssä alaraajojen puolieron odotusarvon (85 %) perusteella ja Leppilahti kyselyssä mediaanin perusteella. Suurempi pistemääräluokka kuvasi vähemmän toimintakyvyn rajoituksia (referenssi). UKK-Instituutin terveysliikuntasuosituksen mukaista kestävyysliikuntaa ja lihasvoimaharjoittelua kartoittavasta kyselystä luokittelin, toteutuivatko (referenssi) suositukset reippaan liikunnan (2 tuntia 30 minuuttia viikossa) ja lihasvoimaharjoittelun (2 tuntia viikossa) osalta vai ei. Selittäviä kategorisia muuttujia olivat konservatiivinen tai operatiivinen hoitomuoto (referenssi), riittävä (referenssi) tai riittämätön fysioterapiaohjaus sekä alle 57-vuotiaiden (referenssi) ja sitä vanhempien luokat. Tilastollisina testeinä käytin ristiintaulukointia, Khiin neliön -testiä sekä logistista binääristä regressioanalyysiä.

Tulosten mukaan hoidoilla, fysioterapiaohjauksella ja iällä oli yhteyttä toimintakyvyn rajoituksiin (ATRS-kysely: OR=2.751, 95 % CL=1.418–5.337, Leppilahti-kysely: OR=2.076, 95 % CL=1.111–3.880) sekä fyysiseen aktiivisuuteen, selvimmin iäkkäämpien ryhmässä lihasvoimaharjoittelun suositusten mukaisessa toteutumatta jäämisessä (OR=2.160, 95 % CL= 1.111–4.197). Toimintakyvyn rajoitusten riski kohosi kolminkertaiseksi konservatiivisen hoidon ja riittämättömän fysioterapiaohjauksen saaneilla (ATRS-kysely: OR= 3,092, 95 % CL= 1.381–6,925, Leppilahti-kysely: OR=3.355, 95 % CL=1.509–7.461) operatiivisen hoidon ja riittävästi fysioterapiaohjausta saaneiden ryhmään verrattuna. Akillesjänteen repeämästä kuntoutuvat ikääntyvät henkilöt näyttäisivät hyötyvän säännöllisestä fysioterapiaohjauksesta, jolla ehkäistään toimintakyvyn rajoituksia ja liikkumattomuutta.

When an Achilles tendon ruptures suddenly, mobility immediately ceases. Rupture, known as a mobility impairment in middle-aged people, is increased in people aged 60-80 years who lead an active daily life, and the incidence is three times higher in men than in women. Older people are referred to conservative treatment, but there is no systematic and evidence-based rehabilitation approach, which has been proven by studies. In this thesis, I investigated the relationship between age, physiotherapy treatment and treatment modalities on functional capacity and physical activity after rupture of the Achilles tendon.

I collected my data through a postal survey in 2019 from people treated for an Achilles tendon rupture in the Central Finland Hospital District between 2009 and 2016. The survey data (n=184) consisted of 73% men and 27% women. The average age of the subjects was 57 years (14-89 years). The response variables were disability and physical activity. I classified the two groups according to the expected value of the lower limb half difference (85%) in the ATRS questionnaire and the median in the Leppilahti questionnaire. The higher score category reflected fewer functional limitations (reference). From the questionnaire mapping endurance exercise and muscular strength training according to the UKK-Institute's health physical activity recommendation, I classified whether (reference) the recommendations for brisk exercise (2 hours 30 minutes per week) and muscular strength training (2 hours per week) were met or not. Explanatory categorical variables were conservative or operative treatment modality (reference), adequate (reference) or inadequate physiotherapy guidance, and categories of under 57 years (reference) and older. Statistical tests used were cross tabulation, Chi-square test and logistic binary regression analysis.

Results showed that treatments, physiotherapy supervision and age were associated with functional limitations (ATRS questionnaire: OR=2.751, 95% CL=1.418-5.337, Leppilahti questionnaire: OR=2.076, 95% CL=1.111-3.880) and physical activity, most clearly in the older group in terms of failure to comply with recommended muscle strength training (OR=2.160, 95 % CL= 1.111–4.197). The risk of functional limitation increased threefold in the group receiving conservative treatment and inadequate physiotherapy (ATRS: OR= 3.092, 95% CL= 1.381-6.925, Leppilahti: OR=3.355, 95% CL=1.509-7.461) compared to the group receiving operative treatment and adequate physiotherapy. Older people recovering from Achilles tendon rupture appear to benefit from regular physiotherapy to prevent functional limitations and immobility.