"Koin pettäneeni kaikki, kun en ollut saanut ponnistettua lasta ulos" : onnistumisen ja epäonnistumisen kokemukset synnytyksessä
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella sisällönanalyysin keinoin synnytykseen liittyviä subjektiivisia onnistumisen ja epäonnistumisen kokemuksia, jonka lisäksi tarkasteltiin näiden kokemuksien eroavaisuuksia frekvenssien osalta synnytyspelon ja synnyttäneisyyden mukaan muodostetuissa ryhmissä. Aineistoina toimi Mirjam Raudasojan väitöskirjatutkimusta varten vuosina 2020–2022 Keski-Suomen ja Pirkanmaan sairaanhoitopiireistä kerätty kyselylomakeaineisto. Tutkimukseen osallistui 113 henkilöä ja he kuvasivat synnytyskokemustaan 4–8 viikon kuluttua synnytyksestä. Osallistuneista 59,3 % oli ensisynnyttäjiä, 40,7 % uudelleen-synnyttäjiä ja osallistuneista 11,5 %:lla oli vakava synnytyspelko.
Synnytykseen liittyvien onnistumisen ja epäonnistumisen kokemuksien pääasialliset sisällöt liittyivät synnyttäjän henkilökohtaisiin tekijöihin, synnytyksen kulkuun sekä sosiaaliseen tukeen. Kokoavaksi käsitteeksi muodostui synnytyksen moninaisuus, johon tiivistyy subjektiivisen synnytyskokemuksen muodostumiseen vaikuttavat moniulotteiset tekijät; henkilökohtaiset toiveet ja odotukset, mahdolliset aikaisemmat synnytyskokemukset, synnytystilanteen tapahtumat ja yksilölliset tulkinnat näistä tekijöistä.
Synnytyspelon mukaan tarkasteltaessa aineistossa oli havaittavissa eroja etenkin synnytystavan, komplikaatioiden ja sosiaalisen tuen osalta, joissa korkeammat synnytyspelkopisteet olivat otokseen nähden yliedustettuna. Synnyttäneisyyden mukaan tarkasteltuna eroavaisuutta oli etenkin ilmauksien jakautumisessa onnistumisen ja epäonnistumisen kokemuksiin: 86,7 % kaikista tutkimuksen aineiston epäonnistumisen kokemuksiin viitanneista ilmauksista oli ensisynnyttäjien synnytyskokemuksista.
Tutkimuksen tulokset tuottivat uutta tietoa synnytyskokemuksen osatekijöistä. Tulosten perusteella erityisesti synnytyspelosta kärsivät ja ensisynnyttäjät ovat alttiimpia synnytykseen liittyville epäonnistumisen kokemuksille. Monipuolisempi tiedonsaanti synnytystä edeltävästi voisi vähentää epäonnistumisen kokemuksen riskiä.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Experiences of success and failure in childbirth
Gustafsson, Sanna; Raudasoja, Mirjam (Routledge, 2024)Aims To determine what kinds of birth-related experiences of success and failure are described by the participants, and whether there are differences according to fear of childbirth and parity. Studying these experiences ... -
Vaikeasti synnytyspelkoisten ensisynnyttäjien synnytyskokemuksen yhteys vanhemmuuskokemukseen
Seppälä, Jenni (2014)Vaikea synnytyspelko ja sen hoitaminen on merkittävä asia äideille ja tuleville perheille, johon tulee kiinnittää huomiota. Tarkoituksena tässä työssä on tutkia, onko löydettävissä yhteyttä synnytyskokemuksen ja ... -
The role of self-esteem on fear of childbirth and birth experience
Raudasoja, Mirjam; Sorkkila, Matilda; Vehviläinen-Julkunen, Katri; Tolvanen, Asko; Aunola, Kaisa (Routledge, 2022)Objective: Fear of childbirth (FOC), also referred to as tokophobia, can have detrimental consequences for a woman’s well-being during pregnancy and for their subjective birth experience. However, it is unknown what role ... -
Synnytyspelko, synnytyskokemus ja parisuhdetyytyväisyys osana äitiyden siirtymää
Kielo, Amanda; Salonen, Ella (2023)Tässä tutkielmassa tarkasteltiin synnytyspelon, synnytyskokemuksen ja parisuhdetyytyväisyyden kehitystä ja yhteyksiä äitiyden siirtymässä. Lisäksi tutkimme yhteyksien eroja ensi- ja uudelleensynnyttäjien ryhmissä. ... -
Synnytyspelon hoito terapeuttisen ryhmän ja rentoutumisharjoituksen avulla
Salmela-Aro, Katariina; Toivanen, Riikka; Saisto, Terhi; Halmesmäki, Erja (Suomen lääkäriliitto, 2002)Koska synnytyspelot ja keisarinleikkaustoiveet lisääntyvät, on tärkeää löytää uusia hoitomuotoja tulevien äitien kohtaamiseksi. Synnytyspelkoisille ensisynnyttäjille on HUS:n Naistenklinikalla vuodesta 1998 alkaen tarjottu ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.