Asunto- ja metsäsijoitusten alueelliset tuotot Suomessa 2015–2020

Abstract
Tässä Pro Gradu -tutkielmassa tutkitaan kerrostaloyksiöiden alueellisia sijoitustuottoja Suomessa suhteessa metsäsijoituksien tuottoon ja Helsingin pörssin yleiseen osakeindeksiin vuosina 2015–2020. Tutkielmassa tutkitaan myös asunto-, metsä- ja osakesijoitusten hajautushyötyjä keskenään. Tutkimuksen päätavoitteena oli selvittää mistä näistä kolmesta varallisuusluokasta on saatu suurimmat tuotot ja mikä varallisuusluokista on ollut tehokkain Sharpen luvulla mitattuna. Toisena tavoitteena oli löytää todisteita alueellisista hajautushyödyistä asuntomarkkinoiden sisällä, sekä tutkia asunto-, metsä- ja osakesijoituksien hajautushyötyjä keskenään. Suomessa asuntosijoituksiin on kohdistunut paljon mielenkiintoa viime vuosina. Vuonna 2012 alkanut äärimmäisen alhaisen koronkausi on osaltaan vauhdittanut asuntosijoituksien määrää ja roolia Suomessa (Dufitinema, 2020). Suomen asuntomarkkinat on herättänyt myös ulkomaalaisten sijoittajien huomion ja ulkomaalaisten sijoittajien määrä onkin lisääntynyt merkittävästi Suomen asuntomarkkinoilla takavuosina (Kiinteistötieto, 2022a). Lisäksi tutkimusta on motivoinut Jordá, Knoll, Kuvshinov, Schularick & Taylor (2019) uraauurtava tutkimus, jossa Suomen asuntomarkkinoiden tuotot olivat parhaat useiden kehittyneiden maiden joukosta pitkällä aikavälillä. Tässä tutkimuksessa haluttiin tutkia ovatko asuntomarkkinat jatkaneet samankaltaista kehitystä myös Jordá ym. (2019) tutkimuksen aikavälin jälkeen. Tutkimuksen päätuloksena todettiin kerrostaloyksiöiden olevan tehokkain ja tuottoisin varallisuuserä suhteessa metsäsijoituksiin ja osakkeisiin. Lisäksi tutkimus vahvistaa näyttöä asuntovarallisuuden roolista hyvänä portfolion hajauttajana ja inflaatiosuojana. Vuokrahintamenetelmä ehdottaa myös mahdollisia markkinaepätasapainoja kerrostaloyksiöiden osalta.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2022
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202206293673Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share