Vaihdevuosivaiheiden ja -oireiden sekä mielialan yhteys keski-ikäisten naisten ikäkokemukseen

Abstract
Ihminen omaksuu elämänsä aikana ikääntymiseen liittyviä ennakkoluuloja, joiden on todettu muuttuvan omaksi kokemukseksi ikääntymisestä keski-iästä lähtien. Vaihdevuodet sijoittuvat naisten keski-ikään ja niiden aikana saattaa esiintyä erilaisia oireita. Tämän lisäksi vaihdevuosien aikana näyttäisi olevan suurempi riski kokea masentuneisuuden tuntemuksia. Vaihdevuosivaiheiden ja -oireiden sekä vaihdevuosien aikaisten masentuneisuuden tuntemusten yhteyttä ikäkokemukseen on tutkittu vain vähän. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, eroavatko eri vaihdevuosivaiheryhmiin kuuluvat naiset toisistaan ikäkokemuksen suhteen. Lisäksi tutkimuksessa haluttiin selvittää naisten vaihdevuosioireiden, masentuneisuuden tuntemusten, negatiivisen affektiivisuuden, sekä erilaisten taustatekijöiden yhteyttä ikäkokemukseen. Tutkimuksessa käytettiin Jyväskylän yliopiston ERMA- tutkimuksen poikkileikkausaineistoa. Tutkittavat olivat 47–55-vuotiaita Jyväskylän alueelta eri vaihdevuosivaiheessa olevia naisia. Analyysissa oli mukana yhteensä 1098 tutkittavaa. Naiset oli jaettu verinäytteestä määritetyn follikkeleita stimuloivan hormonitason ja kuukautisten vuotopäiväkirjan mukaan eri vaihdevuosivaiheryhmiin: esimenopaussi- (n=304), aikainen perimenopaussi- (n=198), myöhäinen perimenopaussi- (n=209) ja postmenopaussiryhmä (n=387). Tyypillisimpien vaihdevuosioireiden kokemista selvitettiin kyselylomakkeella. Analyysissa oli mukana neljä oireluokkaa: vasomotoriset oireet, somaattiset ja kipuoireet, urogenitaaliset oireet ja psykologiset oireet. Masentuneisuuden tuntemuksia, negatiivista affektiivisuutta ja ikäkokemusta selvitettiin kyselylomakkeilla. Vaihdevuosiryhmien eroja ikäkokemuksen suhteen analysoitiin yksisuuntaisella varianssianalyysillä. Vaihdevuosioireiden, masentuneisuuden tuntemusten, negatiivisen affektiivisuuden sekä taustatekijöiden yhteyttä ikäkokemuksen tarkasteltiin lineaarisella regressioanalyysillä. Tulosten mukaan ikäkokemus oli kielteisempi postmenopaussi- kuin esimenopaussivaiheessa olevilla naisilla (F= 3,857). Vaihdevuosioireista urogenitaaliset (p=0,003) sekä somaattiset ja kipuoireet (p=0,013) olivat yhteydessä kielteiseen ikäkokemukseen. Masentuneisuuden tuntemukset (p<0,001) olivat yhteydessä kielteiseen ikäkokemukseen, mutta negatiivisella affektiivisuudella ei havaittu yhteyttä kielteiseen ikäkokemukseen. Taustamuuttujat eivät selittäneet ikäkokemuksen vaihtelua. Tutkimus tuotti uutta tietoa vaihdevuosivaiheiden eroista ikäkokemuksen suhteen. Tutkimus tukee aiempia tuloksia urogenitaalisten oireiden, somaattisten ja kipuoireiden sekä masentuneisuuden tuntemusten yhteydestä ikäkokemukseen. Tämän tutkimuksen rajoituksiin kuuluu poikkileikkausasetelma, jonka johdosta ei voida tehdä päätelmiä oireiden ja ikäkokemuksen kausaalisuhteista. Jatkossa tutkimusta tarvitaankin vaihdevuosioireiden sekä masentuneisuuden tuntemusten ja ikäkokemuksen yhteyden taustatekijöistä ja kausaalisuudesta.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2022
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202206173459Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share