Uusperheen ytimen tukeminen : uusparien tuen tarve perheneuvolan sosiaalityössä
Authors
Date
2022Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkielman tavoitteena oli tarkastella, millaisena uusparien tuen tarve näyttäytyy perheneuvolan sosiaalityössä. Vaikka uusperhe on yksi perhemuoto muiden joukossa, siihen liittyy aiemman tutkimuksen
mukaan usein erityisiä haasteita.
Tutkielma on laadullinen ja sen teoreettisena viitekehyksenä toimii konfigurationaalinen näkökulma
perheeseen, millä tarkoitetaan perheen tarkastelua suhteiden muodostelmana, eli konfiguraationa. Papernow´n (1984) uusperheen kehitysvaiheita koskeva jäsennys ja uusperheen aikuisista tehty aiempi tutkimus luo tässä tutkielmassa kontekstia sille, millaisesta jännitteisestä suhteiden kudelmasta uusperheessä on kysymys. Tutkielman aineisto on kerätty maalis-huhtikuussa 2022 toteutetuilla pariteemahaastatteluilla, joihin osallistui kolmen eri puolilla Suomea sijaitsevan perheneuvolan sosiaalityöntekijöitä, joita oli yhteensä 6 henkilöä. Aineiston analyysi toteutettiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä.
Tulokset osoittavat, että perheneuvolan sosiaalityöntekijöiden kuvaamana uusperheessä parisuhde ja
vanhemmuus kietoutuvat vahvasti yhteen, vaikka vanhemmuus ei olisi biologisesti yhteistä. Molemmilla
uusperheen vanhemmilla on omat kehitystehtävänsä ja oleellista on se, miten aikuiset pystyvät keskenään
sopimaan vanhemmuuteen liittyvistä asioista. Vanhemmuuteen liittyvistä asioista onnistuneesti ja avoimesti yhdessä sopiminen vaikuttaa selkeästi sekä parisuhteeseen että koko perheeseen. Uusperheessä asioiden hallinta ei kuitenkaan ole vain uusparin käsissä, vaan uusperhe on muodostelma. joka on altis myös
ulkopuolelta tuleville vaikutuksille.
Tulosten mukaan uusparin parisuhteen haasteet ovat melko harvoin ensisijaisena perheneuvolaan tulosyynä. Toisaalta tulokset osoittavat myös, etteivät perheneuvolan resurssit kaikkialla riitä parisuhdeongelmien tukemiseen tai työ on organisoitu siten, että parisuhdehaasteet ohjataan jollekin toiselle toimijalle.
Ennaltaehkäisevää, matalan kynnyksen työtä, jolla voitaisiin uuspareja tukea, ei tulosten mukaan ehditä
perheneuvolan sosiaalityössä juurikaan tehdä.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25563]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Äitinä ja isänä eron jälkeen : yhteishuoltajavanhemmuus arjen kokemuksena
Hokkanen, Tiina (Jyväskylän yliopisto, 2005)Tiina Hokkanen tutki eronneiden vanhempien arkea tilanteessa, jossa yhteishuoltajavanhempien lapsi viettää eripituisia aikoja molempien vanhempien luona tapaamissopimusten perusteella. Vanhemmat perustelivat yhteishuoltajuuden ... -
Parisuhde pikkulapsiperheessä
Malinen, Kaisa (Jyväskylän yliopisto, 2011) -
Yhteisvanhemmuus ei ole sama kuin tasan jaetut kotityöt : olennaista on, että työnjako on molempien mielestä reilu
Rönkä, Anna; Malinen, Kaisa (Toinen Aatos Oy, 2021)Hyvin toimiva yhteisvanhemmuus vähentää vanhempien uupumusta, ehkäisee eroja ja parisuhteen ristiriitoja sekä helpottaa työn ja hoivan yhteensovittamista. Perhepalveluiden tulisikin tukea yhteisvanhemmuutta nykyistä ... -
Konsultoivien varhaiskasvatuksen erityisopettajien kuvauksia lapsiperheiden arkea kuormittavista tekijöistä
Hakamäki, Heli (2019)Tutkimuksessa tarkastellaan konsultoivien varhaiskasvatuksen erityisopettajien (KVEO) työssään kohtaamia lapsiperheen arjen kuormitustekijöitä. Tutkimuksen aineistona käytettiin Rantalan ja Uotisen tutkimushankkeen (JYU ... -
Lapsiperhepalvelut nepsy-lapsiperheen vanhemman kokemana
Ekebom, Hanna (2020)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on perehtyä neurologisesti oireilevien eli nepsy-lasten erityistarpeisiin, kartoittaa millaista on ollut sosiaalityön tarjoama tuki ja mitä voitaisiin tehdä vielä paremmin. Lähestyn aihetta ...