Taloudelliseen toimintakykyyn vaikuttavat tekijät ylivelkaantuneiden kirjoituksissa
Abstract
Ylivelkaantuminen on kasvava sosiaalinen ongelma, jolla on merkittäviä negatiivisia seurauksia niin yksilöllisellä kuin yhteiskunnallisellakin tasolla. Sosiaalityön pro gradu -tutkimuksessani selvitin niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat ylivelkaantuneiden taloudelliseen toimintakykyyn. Tutkimus oli laadullinen tutkimus, jonka aineistona käytettiin verkossa kerättyjä ylivelkaantuneiden kirjoituksia (n=35). Tulokset analysoitiin sisällönanalyysillä.
Tutkimukseni ydintulokseksi muodostui taloudelliseen toimintakykyyn vaikuttavien tekijöiden nelikenttä. Nelikentässä tekijät on jaoteltu sen mukaan, onko niillä toimintakykyä heikentävä vai vahvistava vaikutus ja ovatko ne yksilön sisäisiä henkilökohtaisia tekijöitä vai ulkoisia rakenteellisia tekijöitä. Keskeisin huomio tuloksista oli taloudellista toimintakykyä heikentävien ulkoisten tekijöiden merkittävä rooli: niitä löytyi aineistosta huomattavasti muita tekijöitä enemmän ja kirjoittajat kuvasivat niiden vaikutusta kaikkein suurimmaksi taloudellisen toimintakykynsä kannalta.
Tutkimukseni tulokset osoittavat entistä vahvemmin sen, että taloussosiaalityöllä ja erityisesti rakenteellisella vaikuttamistyöllä on ensiarvoisen tärkeä rooli ylivelkaantuneiden taloudellisen toimintakyvyn tukemisessa. Erityisen tärkeää sosiaalityössä on huomioida taloudellisesti haavoittuvassa asemassa olevat ihmisryhmät, jotka eivät välttämättä pysty täyttämään yhteiskunnan asettamia odotuksia yksilön taloudelliselle toimintakyvylle.
Main Author
Format
Theses
Master thesis
Published
2022
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202206153375Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish