Vaikuttavaa kohtaamista : vaikuttavuuden arviointi Vamos 2. aste hankkeesta
Abstract
Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida laadullisin tutkimusmenetelmin, ja haastatteluaineiston
avulla, miten vaikuttavaa Vamos 2. aste –hankkeen toiminta oli. Tutkimuksessa
tarkasteltiin hankkeen omia tavoitteita ja niistä muodostettujen tutkimuskysymysten
avulla arvioitiin vaikutuksia hankkeeseen osallistuneiden oppilaitosten keinovalikoimissa,
toimintakulttuurissa sekä hankkeeseen osallistuneiden nuorten opintoihin kiinnittymisessä
ja hyvinvoinnissa. Lisäksi pohdittiin, oliko hankkeella muita vaikutuksia.
Tutkimuksessa tunnistettiin hankkeen tavoitteista seuraavia teoreettisia käsitteitä: elämänhallinta,
osattomuus, osallisuus, opintojen keskeyttämisen ilmiö ja opiskelijalähtöisyys.
Haastatteluaineistoa tarkasteltiin laadullisen teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Analyysissä
teoreettiset käsitteet auttavat tunnistamaan haastatteluista toimintatapoja, merkityksiä
ja ilmiöitä.
Vaikuttavuuden arviointi toteutettiin tavoitelähtöisenä arviointina ja sitä täydentää realistisen
arvioinnin sovellus, jossa muodostetaan synteesi kulttuurisen köyhyyden teoriasta ja
osallisuuden viitekehyksestä.
Tutkimuksessa todettiin Vamos 2. aste –hanke vaikuttavaksi ja sen tarkastellut tavoitteet
saavutettiin kaikki joko osin tai täysin. Haastatteluiden pohjalta voidaan sanoa, että hanke
onnistui tuomaan valmentavaa työotetta mukaan oppilaitosten toimintaan ja siten panosti
myös henkilöstön valmiuksiin. Opintojen keskeyttäminen on kompleksinen ilmiö, jossa on
rakenteellisen tason ja yksilötason problematiikkaa. Opiskelijan elämänpolun ja opintopolun
rikkaus ja oman näköisen elämän rakentuminen osana kasvua saadaan näkyväksi lähestymällä
asiaa hyvinvoinnin teemoin. Tämän myötä sosiaalinen vahvistuminen ja suuremman
osallisuuden kokeminen on mahdollista. Hankkeen vahvuus näkyikin toimijuuteen, sosiaalisen
vahvistumiseen, elämänhallintaan ja opintoihin kiinnittymiseen keskittymisessä.
Synteesi realistisen arvioinnin, kulttuurisen köyhyyden teorian sekä osallisuuden tilojen välillä
osoitti, että kohtaamisten hetket voivat toimia käänteentekevinä ja mahdollistaa selviytymisen
strategian muutoksen.
Main Author
Format
Theses
Master thesis
Published
2022
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202206013031Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish