Työhyvinvointi esimiehen kokemana
Työhyvinvoinnin johtaminen on tärkeimpiä asioita organisaation toiminnassa. Sen kehittäminen on merkittävin yksilön työhyvinvointia lisäävä tekijä, joten siihen panostaminen on sijoitus yrityksen tulevaisuuteen.
Tässä tutkimuksessa perehdyttiin työhyvinvointiin esimiehen kokemana. Esimiesten näkemyksiä työhyvinvoinnin johtamisesta ja sen kehittämisestä selvitettiin kuvaamalla organisaation työhyvinvoinnin nykytilannetta. Lisäksi tutkittiin esimiehen omaa työhyvinvointia, tuen tarvetta ja riittävyyden kokemuksia. Tämä tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Tutkimuksen kohteena oli kahdeksan esimiestä teknologiateollisuuden alalla toimivasta suomalaisesta suuryrityksestä. Aineisto kerättiin puolistrukturoitujen teemahaastattelujen avulla. Aineiston analysointimenetelmänä käytettiin laadullista sisällönanalyysiä ja tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostivat työhyvinvointi ja työhyvinvoinnin johtaminen.
Työhyvinvointi oli esimiehille jaksamista niin työssä kuin vapaa-ajalla. Sopiva työnkuormitus ja merkityksellinen työ koettiin tärkeinä voimavaroja lisäävinä tekijöinä. Työhyvinvoinnin johtamiseen yhdistettiin muun muassa hyvät vuorovaikutustaidot ja tavoitteiden selkeä jalkauttaminen. Esimiehen rooli työhyvinvoinnin johtamisessa nähtiin erittäin tärkeänä. Oikeudenmukainen kohtelu, hyvä työn organisointi ja työnteon edellytysten varmistaminen nähtiin esimiehen tärkeimpinä tehtävinä. Näillä tekijöillä on selvä yhteys riittävyyden tunteen kehittymiseen ja sitä kautta parempaan työhyvinvointiin. Työhyvinvoinnin johtamiseen esimiehet kaipasivat lisää tukea ylemmältä johdolta, omalta esimieheltä ja HR:ltä.
Työhyvinvoinnin johtamisen pitäisi olla vahvemmin osa toimintastrategiaa, jotta se huomioitaisiin paremmin kaikessa organisaation toiminnassa. Tutkimuksen perusteella organisaatiossa voidaan kehittää työhyvinvoinnin johtamista esimiesten näkemyksiin perustuen.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Työhyvinvoinnin johtaminen urheiluorganisaatioissa : valtakunnallisten urheiluorganisaatioiden johtajien näkemyksiä työhyvinvointijohtamisesta
Hanslian, Katri (2023)Tässä laadullisessa tutkimuksessa perehdytään työhyvinvoinnin johtamiseen valtakunnallisissa urheiluorganisaatioissa. Työhyvinvoinnin johtamisella tarkoitetaan työhyvinvoinnin suunnittelua ja edistämistä organisaatiossa ... -
"Mitä enemmän sä jaat sitä hyvää, sitä enemmän sä myös takaisin saat" : varhaiskasvatuksen esihenkilöiden kokemuksia positiivisesta johtamisesta ja työhyvinvoinnista
Kärkkäinen, Jonita (2023)Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli tarkastella varhaiskasvatuksen esihenkilöiden kokemuksia positiivisesta johtamisesta ja heidän näkemyksiään positiivisesta johtamisesta työhyvinvoinnin tukena. Tutkimus ... -
Esimiestyön merkitys työhyvinvoinnin tukena : kokemuksia ikääntyvien liikunnanopettajien työurien varrelta
Lipponen, Henry; Hirvensalo, Mirja; Ilmanen, Kalervo (Työelämän tutkimusyhdistys ry ; Tampereen yliopisto, Työelämän tutkimuskeskus, 2018)Koulun johtamisella on keskeinen rooli ikääntyneiden opettajien työhyvinvointiin ja jaksamiseen. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin yli 30 vuoden työuran tehneitä liikunnanopettajia ja kahta liikunnanopettajataustaista ... -
Päiväkodin johtajien toimintatavat ja osaaminen henkilöstön työhyvinvoinnin tukemisessa
Sompi, Johanna (2023)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää päiväkodin johtajien käyttämiä toimintatapoja henkilöstön työhyvinvoinnin tukemisessa. Lisäksi selvitettiin päiväkodin johtajien kokemusta osaamisestaan henkilöstön työhyvinvoinnin ... -
Työhyvinvoinnin johtaminen lapsiperheiden sosiaalityössä
Hirvonen, Terhi (2024)Tutkielman tavoitteena on kuvata työyhteisön työhyvinvoinnin johtamista ja työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä kuntaorganisaation lapsiperheiden sosiaalityön kontekstissa. Tutkielma on laadullinen tapaustutkimus ja ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.