The Relationship between university context factors and students' entrepreneurial intentions, attitudes, and self-efficacy
Authors
Date
2022Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Yrittäjyysopetuksen tärkeys on lisääntynyt viime vuosien aikana samalla, kun yrittäjyyden vaikutus maailmantalouteen on kasvanut valtavasti. Yrittäjyysopetuksen uskotaan lisäävän opiskelijoiden yrittäjyysaikomuksia muuttamalla asenteita yrityksen perustamista kohtaan. Siitä huolimatta, että yrittäjyysopetuksen vaikutusta opiskelijoiden yrittäjyysaikomuksiin on tutkittu laajasti, saavutetut tulokset ovat sekalaisia ja vaikutuksen kausaliteettia on vaikea määrittää. Aiemmat tutkimukset eivät ole juurikaan ottaneet huomioon kontekstuaalisten tekijöiden vaikutusta, minkä on uskottu osaltaan selittävän sekalaisia tuloksia. Tämä Pro Gradu -tutkielma pyrkii täydentämään olemassa olevaa tutkimustietoa ottamalla huomioon yliopiston kontekstuaaliset tekijät ja niiden vaikutuksen opiskelijoiden yrittäjyysaikomuksiin, asenteisiin yrittäjyyttä kohtaan sekä yrittäjyystaitoihin. Kontekstuaaliset tekijät sisältävät yrittäjyysopetuksen lisäksi oppimisvaikutukset, yrittäjähenkisen ilmapiirin sekä YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisen.
Tämä tutkielma hyödyntää aineistoa, joka on kerätty osana kansainvälistä tutkimusprojektia nimeltään Global University Entrepreneurial Spirit Students’ Survey (GUESSS). Projekti on yksi maailman suurimmista tutkimusprojekteista, joka tutkii opiskelijayrittäjyyttä. Aineisto on kerätty Jyväskylän yliopistossa ja Jyväskylän ammattikorkeakoulussa, minkä vuoksi tämä tutkielma tarjoaa arvokasta tietoa paikallisille korkeakouluille opiskelijoiden näkemyksistä.
Hypoteesien mukaan kontekstuaaliset tekijät lisäävät opiskelijoiden kognitiivisia ominaisuuksia. Muuttujien yhteyttä testattiin korrelaatio- ja regressioanalyysillä. Yrittäjyyskoulutukseen osallistumisella ja yrittäjähenkisellä ilmapiirillä todettiin olevan positiivinen yhteys opiskelijoiden yrittäjyysaikomuksiin sekä yrittäjyystaitoihin. Sen sijaan tasa-arvolla ei todettu olevan vaikutusta. Hypoteesien testaamisen lisäksi tämä tutkielma esittää runsaasti kuvailevia tilastoanalyysejä paikallisten korkeakoulujen opiskelijoista sekä heidän näkemyksistään.
...
Entrepreneurship education has grown in importance in recent years at the same time as the significance of entrepreneurship to the world’s economy has increased immensely. Entrepreneurship education is believed to increase students’ entrepreneurial intentions by changing their mindsets and attitudes toward the venture creation process. Although the topic has been widely researched, mixed findings have been reported about the influence of entrepreneurial education on students’ entrepreneurial intentions as the causality of the relationship is hard to determine. Previous research has oftentimes disregarded the influence of contextual factors on the relationship which has been believed to be one of the reasons for the mixed findings. Therefore, this thesis aims to contribute to the existing literature by taking into consideration the university’s contextual factors including program learning, entrepreneurial climate, and the achievement of Sustainable Development Goals (SDGs) in addition to participation in entrepreneurship education. The influence of these factors is examined in relation to students’ entrepreneurial intentions, attitude toward entrepreneurship, and entrepreneurial self-efficacy.
This study utilizes data collected as a part Global University Entrepreneurial Spirit Students’ Survey (GUESSS) which is one of the largest research projects in the world studying student entrepreneurship. The data was collected at the University of Jyväskylä and Jyväskylä University of Applied Sciences due to which this thesis provides valuable knowledge about students’ perceptions to local higher education institutions.
It was hypothesized that the contextual factors would increase the students’ cognitive characteristics. The relationships were tested by correlation and regression analysis. As a result, participation in entrepreneurship education and entrepreneurial university environment were positively related to students’ entrepreneurial intentions and self-efficacy. In contrast, equality was not found to be related to students’ cognitive characteristics. In addition to hypothesis testing, this thesis presents a wide variety of demographic statistics about the student population in local HEIs and their perceptions of their own universities.
...
Keywords
Student Entrepreneurship Entrepreneurial Intention Entrepreneurship Education Entrepreneurial University Global University Spirit Students’ Survey GUESSS yrittäjyys opiskelijat yliopistot yrittäjyyskasvatus yrittäjät ammattikorkeakoulut asenteet korkeakoulut koulutus korkeakouluopiskelu entrepreneurship students universities entrepreneurship education entrepreneurs universities of applied sciences attitudes institutions of higher education education and training studies in an institution of higher education
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29116]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Entrepreneurship education in tourism : a study on the institutions of higher education in Finland
Deininger, Bianka (2020)Entrepreneurship is an important driver in creating new jobs and contributing to a growing economy – and so is the highly versatile and complex tourism industry. Therefore, it is presumed, that entrepreneurial thinking and ... -
Female entrepreneurs performance : a systematic literature review of forces influencing the performance of African female entrepreneurs
Ewoh, Ethel (2014)The role of entrepreneurship has been known for many decades as the most important factor contributing to the economic development. Most studies, regarding female or gender difference in SMEs performance have mainly emerged ... -
Constructing an opportunity centred collaborative learning model through and for entrepreneurship
Suonpää, Maija (University of Jyväskylä, 2013) -
Motivation to become an entrepreneur in Finland : the case of Bangladeshi immigrants
Ahmed, Hasan (2018)This paper describes the motivations in the starting of own business, difficulties and challenges faced by the Bangladeshi immigrant entrepreneurs in Finland and support services available for immigrant entrepreneurs ...